keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ylistystä Silja Linella


Pari viikkoa sitten olin aivan huikealla viikonloppumatkalla Ruotsissa. Olen siitä vieläkin aika fiiliksissä! Jumala teki ja puhui ihmeellisiä asioita.. mut ensiksi kerron, mikä tuon matkan idea oli :---)

Täällä blogissa olen ennenkin puhunut New Generatiosta, mutta muistutuksena kerron mikä se on, koska se liittyy tähän matkaani niin olennaisesti! New Generation on siis kansainvälinen järjestö, joka istuttaa ja tukee rukousryhmiä kouluissa  (yläasteilla, lukioissa, yliopistoissa jne.) ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Uskovat omissa kouluissaan levittävät Jumalan rakkautta ja Pyhän Hengen läsnäoloa rukouspiirien ja erilaisten "tempausten" avulla esim. ylistyskonserteilla. New Generation on levinnyt räjähdysmäisesti ja sillä on rukousryhmiä jo Singaporessa asti! Näiden rukousryhmien avulla monet, monet ovat löytäneet Jumalan ihanan rakkauden ja jopa parantuneet sairauksista, kun uskovat ovat rukoilleet!

Missä siis olin viikonloppumatkalla? Olin New Generationin järjestämässä 10-vuotis risteilyllä Silja Linella, jossa yli 2000 nuorta ruotsista ja euroopan maista olivat yhdessä ylistämässä ja kohtaamassa elävää Jumalaa, sekä kertomassa todistuksia omista kouluistaan ja maistaan. Se oli huikeaa! En edes tiedä mistä aloittaisin. Kuulin, että tämä New Generation järjestämä risteily oli ensimmäinen kristillinen matka koko Silja Linen historiassa. Tällaista ei ole koskaan ennen sallittu, että koko laiva olisi annettu kristillisen tapahtuman käyttöön. Se oli Jumalan ihme, että se järjestyi! Koko laivassa ei ollut yhtään näkyvillä mitään alkoholi- tai tupakkamainosta ja kaikki alkoholi oli poistettu. Oli ihanaa, kun kävelin hyttien käytäviä ja radiosta kuului ylistyskappaleita mm. Hillsongin ylistystä. Sellaista en ole ennen kokenut laivalla.. Aivan ihanaa! :) Kuulin myös, kuinka laivan henkilökunta halusi tulla juuri tälle risteilylle! Hah, salista kuuluva ylistys ja puheet taisivat evankelioida henkilökunnan. Juttelin erään naisen kanssa, joka kuului henkilökuntaan, ja hän sanoi: "Miten voi olla, että kaikki nuoret ovat täällä niin hyväkäytöksisiä ja hymyilevät koko ajan? Ihanan erilaista tavalliseen risteilyyn verrattuna!"

Suurin osa laivan nuorista olivat tietenkin Ruotsalaisia, mutta itse oli kansainvälisen tiimin mukana. Meitä oli ihmisiä Englannista, Saksasta, Norjasta, Sveitsistä, Venäjältä, Eestistä ja tietenkin Suomesta. Saimme olla oikein VIP-ihmisiä, koska olimme kansainvälisen työn edustajia :---D

Risteily kesti perjantaista lauantaihin ja mukaan mahtui monta ihanaa hetkeä. Monen nuoren kohokohta risteilyllä oli varmaan Planetshakersin vetämä ylistys. Se oli kyllä ihana näky! 2000 nuorta ylistää ja tanssii Jumalalle kaikella mitä heillä on. Sellaisia bileitä ei kyllä maailmalla ole! Mietin välillä, että onko se laiva joka keinuu vai onko tosiaan tämä pomppiminen näin voimakasta :---) Oon aika varma, että se herätys, joka on tulossa.. silloin ihmiset vapauteneesti tanssii Jumalalle!


Itselleni risteilyn kohokohta oli todistuksien kuuleminen. Saimme kuulla, mitä Jumala on tehnyt rukousryhmien kautta Ruotsissa ja ympäri maailmaa. Voin tässä kertoa pari tarinaa :)
                  Ruotsissa eräässä koulussa oli rukousryhmä. Oli tulossa Ystävänpäivä ja sen koulun uskovat nuoret halusivat jotenkin levittää Jumalan rakkautta tuona päivänä. He päättivät leikata punaisesta kartongista sydämiä ja kirjoittaa jokaiseen sydämeen lauseita kuten "Jumala rakastaa sinua niin paljon", "Elämälläsi on tarkoitus" ja "Olet kaunis ja tärkeä". Rukousryhmäläiset tekivät sydämiä yli 2000 ja kiinnittivät sydämet jokaisen oppilaan lokeroon käytävällä. Tuossa samaisessa koulussa kävi koulua yksi  tyttö, joka suunnitteli itsemurhaa. Hän oli hyvin masentunut ja yksinäinen. Hän ajatteli, että hänen elämällään ei ole tarkoitusta. Tyttö halusi tehdä itsemurhan Ystävänpäivän illalla , mutta hän ajatteli mielessään: " Jos tänään tapahtuu jotain, joka ilmoittaa, että mun elämällä on jokin arvo tai tarkoitus... niin sitten en en tapa itseäni." Mutta tyttö sisällään tiesi, että miksi juuri tänään tapahtuisi jotain sellaista, koska koskaan ennenkään ei ole tapahtunut. Kun tyttö käveli kouluun ja meni oman lokeronsa luo, niin hän löysi lokeronsa oveen liimattuna punaisen sydämen, jossa luki "Sinun elämälläsi on tarkoitus." 

Itkin kun kuulin tuon tarinan. Tuskin tarvitsee kirjoittaa, miten tuon tytön elämä sitten muuttui. Sen yhden kartonkisydämen takia tuon tytön elämä muuttui totaallisesti. Kun Jumala käskee tehdä jonkin asian, se kannattaa tehdä... Et voi tietää, kuinka suuret seuraukset sillä voi olla!
               Kerron vielä toisen tarinan. Ulkomailla (olisiko ollut Australiassa..) eräässä koulussa oli kaksi uskovaa tyttöä. He olivat todella ujoja eivätkä he uskaltaneet näyttää olevansa uskovaisia. Jumala puhui heille, että heidän tulisi mennä välitunnilla keskelle koulun pihaa ja rukoilla kaikkien edessä. Tytöt olivat kauhusta kankeita ajatellen: " Ei varmasti!" Kuitenkin tytöt eivät saaneet rauhaa asiasta ja he päättivät toteuttaa sen. He menivät eräällä välitunnilla keskelle koulun pihaa ja ujosti ristivät kätensä. Samalla kun he alkoivat rukoilla laskeutui koulun pihalle mieletön Jumalan läsnäolo. Koulun oppilaat, jotka olivat pihalla tunsivat jotain "outoa" ilmapiirissä ja he tulivat tyttöjen luokse. Pyhän Henden läsnäolo oli koulun pihalla niin suuri, että samantien oppilaista kahdeksan antoi elämänsä Jeesukselle! Tästä lähti myös herätys koulun rukouspiirissä.

Kyseessä oli siis kaksi ujoa tyttöä, jotka vain tekivät uskollisesti sen mitä Jumala käski heidän tehdä. Riittää kun on uskollinen, Jumala tekee loput :)

Voisin kirjoittaa niin monta todistusta! Korvat höröllään kuuntelin niitä ja samalla rukoilin: "Iskä tätä lisää! Tätä Suomeen ja kaikkialle enemmän!" Kuulin myös kuinka New Generation tuli Norjasta Ruotsiin kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2002 oli Ruotsin New Generationissa ihmeellisiä tapahtumia ja rukouspiirejä, joissa sairaita parantui jopa syövästä. Mehän rukoillaan Jumalalta, että anna meille tätä ja paljon enemmän.. eikö niin? :----D

Nyt haastan sinua, joka luet tätä. Onko sun koulussasi rukousryhmä? Haluisitko olla osana New Genarationia? Uskon, että Jumala tekee aivan huikeita asioista tavallisissa kouluissa.
                  Tässä pari ideaa pureskeltavaksi: Ehkä voisit perustaa rukousryhmän kouluusi. Ehkä voisit järkkää talvella ilmaisen kaakao ja pulla tarjoilun, jossa mukeihin on kirjoitettu Raamatun paikkoja. Ehkä voisit pitää konsertin yhdessä muiden uskovien nuorten kanssa, jossa on hyvää musaa ja todistuksia. Tai sitten voisit antaa kaikille koulunsa valmistuville New Generation Uuden Testamentin (jonka mm. minä todistan, että se on mahdollista... :---D )

Aivan ihanaa ja siunattua viikkoa sulle ihana lukija!

Remember, God is good all the time!