keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Ylistystä Silja Linella
Pari viikkoa sitten olin aivan huikealla viikonloppumatkalla Ruotsissa. Olen siitä vieläkin aika fiiliksissä! Jumala teki ja puhui ihmeellisiä asioita.. mut ensiksi kerron, mikä tuon matkan idea oli :---)
Täällä blogissa olen ennenkin puhunut New Generatiosta, mutta muistutuksena kerron mikä se on, koska se liittyy tähän matkaani niin olennaisesti! New Generation on siis kansainvälinen järjestö, joka istuttaa ja tukee rukousryhmiä kouluissa (yläasteilla, lukioissa, yliopistoissa jne.) ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Uskovat omissa kouluissaan levittävät Jumalan rakkautta ja Pyhän Hengen läsnäoloa rukouspiirien ja erilaisten "tempausten" avulla esim. ylistyskonserteilla. New Generation on levinnyt räjähdysmäisesti ja sillä on rukousryhmiä jo Singaporessa asti! Näiden rukousryhmien avulla monet, monet ovat löytäneet Jumalan ihanan rakkauden ja jopa parantuneet sairauksista, kun uskovat ovat rukoilleet!
Missä siis olin viikonloppumatkalla? Olin New Generationin järjestämässä 10-vuotis risteilyllä Silja Linella, jossa yli 2000 nuorta ruotsista ja euroopan maista olivat yhdessä ylistämässä ja kohtaamassa elävää Jumalaa, sekä kertomassa todistuksia omista kouluistaan ja maistaan. Se oli huikeaa! En edes tiedä mistä aloittaisin. Kuulin, että tämä New Generation järjestämä risteily oli ensimmäinen kristillinen matka koko Silja Linen historiassa. Tällaista ei ole koskaan ennen sallittu, että koko laiva olisi annettu kristillisen tapahtuman käyttöön. Se oli Jumalan ihme, että se järjestyi! Koko laivassa ei ollut yhtään näkyvillä mitään alkoholi- tai tupakkamainosta ja kaikki alkoholi oli poistettu. Oli ihanaa, kun kävelin hyttien käytäviä ja radiosta kuului ylistyskappaleita mm. Hillsongin ylistystä. Sellaista en ole ennen kokenut laivalla.. Aivan ihanaa! :) Kuulin myös, kuinka laivan henkilökunta halusi tulla juuri tälle risteilylle! Hah, salista kuuluva ylistys ja puheet taisivat evankelioida henkilökunnan. Juttelin erään naisen kanssa, joka kuului henkilökuntaan, ja hän sanoi: "Miten voi olla, että kaikki nuoret ovat täällä niin hyväkäytöksisiä ja hymyilevät koko ajan? Ihanan erilaista tavalliseen risteilyyn verrattuna!"
Suurin osa laivan nuorista olivat tietenkin Ruotsalaisia, mutta itse oli kansainvälisen tiimin mukana. Meitä oli ihmisiä Englannista, Saksasta, Norjasta, Sveitsistä, Venäjältä, Eestistä ja tietenkin Suomesta. Saimme olla oikein VIP-ihmisiä, koska olimme kansainvälisen työn edustajia :---D
Risteily kesti perjantaista lauantaihin ja mukaan mahtui monta ihanaa hetkeä. Monen nuoren kohokohta risteilyllä oli varmaan Planetshakersin vetämä ylistys. Se oli kyllä ihana näky! 2000 nuorta ylistää ja tanssii Jumalalle kaikella mitä heillä on. Sellaisia bileitä ei kyllä maailmalla ole! Mietin välillä, että onko se laiva joka keinuu vai onko tosiaan tämä pomppiminen näin voimakasta :---) Oon aika varma, että se herätys, joka on tulossa.. silloin ihmiset vapauteneesti tanssii Jumalalle!
Itselleni risteilyn kohokohta oli todistuksien kuuleminen. Saimme kuulla, mitä Jumala on tehnyt rukousryhmien kautta Ruotsissa ja ympäri maailmaa. Voin tässä kertoa pari tarinaa :)
Ruotsissa eräässä koulussa oli rukousryhmä. Oli tulossa Ystävänpäivä ja sen koulun uskovat nuoret halusivat jotenkin levittää Jumalan rakkautta tuona päivänä. He päättivät leikata punaisesta kartongista sydämiä ja kirjoittaa jokaiseen sydämeen lauseita kuten "Jumala rakastaa sinua niin paljon", "Elämälläsi on tarkoitus" ja "Olet kaunis ja tärkeä". Rukousryhmäläiset tekivät sydämiä yli 2000 ja kiinnittivät sydämet jokaisen oppilaan lokeroon käytävällä. Tuossa samaisessa koulussa kävi koulua yksi tyttö, joka suunnitteli itsemurhaa. Hän oli hyvin masentunut ja yksinäinen. Hän ajatteli, että hänen elämällään ei ole tarkoitusta. Tyttö halusi tehdä itsemurhan Ystävänpäivän illalla , mutta hän ajatteli mielessään: " Jos tänään tapahtuu jotain, joka ilmoittaa, että mun elämällä on jokin arvo tai tarkoitus... niin sitten en en tapa itseäni." Mutta tyttö sisällään tiesi, että miksi juuri tänään tapahtuisi jotain sellaista, koska koskaan ennenkään ei ole tapahtunut. Kun tyttö käveli kouluun ja meni oman lokeronsa luo, niin hän löysi lokeronsa oveen liimattuna punaisen sydämen, jossa luki "Sinun elämälläsi on tarkoitus."
Itkin kun kuulin tuon tarinan. Tuskin tarvitsee kirjoittaa, miten tuon tytön elämä sitten muuttui. Sen yhden kartonkisydämen takia tuon tytön elämä muuttui totaallisesti. Kun Jumala käskee tehdä jonkin asian, se kannattaa tehdä... Et voi tietää, kuinka suuret seuraukset sillä voi olla!
Kerron vielä toisen tarinan. Ulkomailla (olisiko ollut Australiassa..) eräässä koulussa oli kaksi uskovaa tyttöä. He olivat todella ujoja eivätkä he uskaltaneet näyttää olevansa uskovaisia. Jumala puhui heille, että heidän tulisi mennä välitunnilla keskelle koulun pihaa ja rukoilla kaikkien edessä. Tytöt olivat kauhusta kankeita ajatellen: " Ei varmasti!" Kuitenkin tytöt eivät saaneet rauhaa asiasta ja he päättivät toteuttaa sen. He menivät eräällä välitunnilla keskelle koulun pihaa ja ujosti ristivät kätensä. Samalla kun he alkoivat rukoilla laskeutui koulun pihalle mieletön Jumalan läsnäolo. Koulun oppilaat, jotka olivat pihalla tunsivat jotain "outoa" ilmapiirissä ja he tulivat tyttöjen luokse. Pyhän Henden läsnäolo oli koulun pihalla niin suuri, että samantien oppilaista kahdeksan antoi elämänsä Jeesukselle! Tästä lähti myös herätys koulun rukouspiirissä.
Kyseessä oli siis kaksi ujoa tyttöä, jotka vain tekivät uskollisesti sen mitä Jumala käski heidän tehdä. Riittää kun on uskollinen, Jumala tekee loput :)
Voisin kirjoittaa niin monta todistusta! Korvat höröllään kuuntelin niitä ja samalla rukoilin: "Iskä tätä lisää! Tätä Suomeen ja kaikkialle enemmän!" Kuulin myös kuinka New Generation tuli Norjasta Ruotsiin kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2002 oli Ruotsin New Generationissa ihmeellisiä tapahtumia ja rukouspiirejä, joissa sairaita parantui jopa syövästä. Mehän rukoillaan Jumalalta, että anna meille tätä ja paljon enemmän.. eikö niin? :----D
Nyt haastan sinua, joka luet tätä. Onko sun koulussasi rukousryhmä? Haluisitko olla osana New Genarationia? Uskon, että Jumala tekee aivan huikeita asioista tavallisissa kouluissa.
Tässä pari ideaa pureskeltavaksi: Ehkä voisit perustaa rukousryhmän kouluusi. Ehkä voisit järkkää talvella ilmaisen kaakao ja pulla tarjoilun, jossa mukeihin on kirjoitettu Raamatun paikkoja. Ehkä voisit pitää konsertin yhdessä muiden uskovien nuorten kanssa, jossa on hyvää musaa ja todistuksia. Tai sitten voisit antaa kaikille koulunsa valmistuville New Generation Uuden Testamentin (jonka mm. minä todistan, että se on mahdollista... :---D )
Aivan ihanaa ja siunattua viikkoa sulle ihana lukija!
Remember, God is good all the time!
perjantai 24. elokuuta 2012
We are living to make Your name high!
Saatiin eilen biisien raakaversiot kuunneltavaksi. Kohta alkaa todellisuus muuttua yhä selkeämmäksi! Meille siis on tulossa levyllinen, meidän soittamaa, meidän musaa ;)) JÄNNÄÄ! :) We are excited!
Vielä emme teitä millään musiikkinäytteillä kiusaa, mutta yhden äänitystilanteen hetken haluan kanssanne jakaa.
Äänitystilanteessa Sanni sai Jumalalta aivan ihania sanoja! Uskonkin, että nämä sanat on tarkoitettu meille jokaiselle!

Matt. 7:7-8
"Anokaa niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."
Isä mä kiitän siitä, että kun me anomme niin Sä annat meille! Isä me rukoillaan, että meidän malja olisi ylitsevuotavainen Sun läsnäoloa. Että me saatais nähdä Sinut kasvoista kasvoihin, niin kuin Mooses näki Sut kasvoista kasvoihin, kirkkaudesta kirkkauteen, Isä. Jeesus, mä kiitän, että me voidaan vaan vetäytyä lähemmäs Sua. Isä, jokainen ihminen Suomen maassa. Me halutaan Sua enemmän kuin koskaan aikaisemmin, syvemmin kuin koskaan aikaisemmin Herra! Tuu ja muuta tää kansa, koska me anotaan Sun läsnäoloas. Me anotaan Sun herätystä. Tule Isä ja puhalla Sun tuuli tähän maahan! Että, jokainen saa nähdä elävän Jumalan.
Isä mä kiitän Sun mielettömästä rakkaudesta. Siitä mitä sä teit ristillä Jeesus. Sä nousit ja Sä elät! ja sä toimit! Toimit niin, että sairaat tulee parantumaan! Rammat tulee kävelemään, Isä! Kuurot tulee kuulemaan! Ne, jotka on sokeita tulee näkemään Sut Isä! Jeesuksen nimessä!
Meillä on unelmia, Isä ja kun me eletään Sussa niin kaikki on Sussa mahdollista. Jokainen unelma voi toteutua koska Sä oot meidän kanssa, Isä. Mikään unelma ei oo liian suuri, kun Sä olet meidän kanssa. Isä mä kiitän, että on tulossa hyviä aikoja. Sä tuut laskemaan Sun henkes tähän maahan, pohjoisen kansan ylle, Isä. Tulee aika, jollaista Suomi ei ole aiemmin nähnyt, eurooppa, eikä koko maailma ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Sä tulet pian ja me anotaan, me kolkutetaan ja me Isä etsitään Sua. Halleluja, anokaa niin teille annetaan!
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Meidän levy!! :)))))
Me oltiin eilen Open Heaven bändin kanssa äänittämässä meidän ihan eka cd!!! Ja se oli ylisupersiistiä :)
Projekti alko perjantaina ku saatiin tavarat pakattua autoon ja suunnistettiin kohti Helsinkiä. Iltapäivällä päästiinki jo Hesaan ja käytin kasaamassa tavarat studiolle lauantain äänitystä varten. Siinä rupes sitten jo illalla aika lailla jännittämään :)) Onneksi kuitenki kaikki sai hyvin nukuttua ja päästiin virkeenä tekemään töitä :)
Lauantaina alotettiin äänitys hakemalla vähän aluksi fiilistä soittamalla pari biisiä läpi ja siitä se todellinen äänitys sitten alko. Saatiinki melkein kaiki biisit ekalla kerralla purkkiin. Meille jäi siitä aika hyvä fiilis vaikka perfektionistillä tietysti aina tuntuu siltä, että olis voinu mennä paremminkin. Todellisuus kuitenkin paljasti, että lopputulos oli yllättävän hyvä! :)) Huomenna vaan sitten takasin koulunpenkille opiskelemaan ahkerasti ;) Muistakaa lukea blogia, että pysytte mukana tapahtumissa. :) Tarkemaa tietoa "Kunpa kaikki näkisi sen"-levystä tulee mahd pian. :)
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :))
Joni
(Tässä teille vähän fiilistelykuvia :) (c) Sanni Tunturipuro )

keskiviikko 8. elokuuta 2012
Eletään jännittäviä aikoja...
Hei te kaikki lukijat!
Täällä on kesän aikana bändin toimesta treenailtu kovasti ja jännitetty. Ai mitä on harjoiteltu? -No musiikkia tietysti ;) No mitä jännittävää musiikin harjoittelemassa on? -No eihän siinä niinkään, ellei menisi pian laittamaan niitä nauhalle myös muiden kuunneltavaksi... Kyllä! Luit oikein! Meillä on suuria suunnitelmia, jotka käyvät toteen tänään sekä huomenna. Saimme lainaksemme upeat studiotilat jonne suuntaamme tänään Open Heaven bändin kanssa. Äänitämme niin sanotun "Studio-live"-levyn tämän viikonlopun aikana. Olkaa kaikki hengessä mukana! Meitä jänskättää todella ja toivotaan, että saataisiin kokea Jumalan parasta meitä kohtaan näinä päivinä. Jumala on antanut meille näyn tuoda taivasta maan päälle, joten rukoillaan, että edes jotain tuosta voisi välittyä tämän tulevan äänitteen kautta!
Pysykää kuulolla ;) God bless you all!
Ps. Seuraava OHTV tulee syyskuun puolella, mut ilmoitellaan vielä tarkempi ajankohta lähempänä ;) eikaitässämuuta <3

Kyllä, syksy on pian täällä! :)
Ei sitä, voi oikeasti kuin ihmetellä kuinka aika on mennyt. Lähinnä tässä miettii minne se kaikki on mennyt. :D Joka tapauksessa syksy kolkuttelee ovella. Tällä ja ensiviikolla alkaa monilla nuorilla koulut kesän jäljiltä, monet puolestaan palaa töittensä pariin muutaman viikon kesä loman jälkeen. :)
Monissa iltapäivä lehdissä on artikkeleita "Kuinka palautat rytmisi loman jälkeen" tai "Pehmeä lasku työelämään loman jälkeen", meitä muistutetaan miten ottaa uusi rytmi loman löystyneiden päivärutiinien hoitamiseen. Pitää löytää uusi tahti ja energia jolla jaksaa tehdä työnsä, pitää huolta kodista ja ihmissuhteista. Tässä riittää ihmiselle tekemistä. Itsekkin aloitan uuden työn ja opiskelut nyt ensi viikolla. Minua jännittää ja saman aikaisesti olen erittäin innoissani tästä uudesta ajan jaksosta joka alkaa elämässäni. Huomaan ympärilläni olevissa ihmisissä samankaltaista innostuneisuutta. Vaikkakin loma on ollut ihana asia, moni salaa kaipaa niitä normaaleja rutiineita ja toimituksia omaan elämäänsä. Näin minä ainakin teen :)
Uuden koulu vuoden alkaminen on minua puhuttanut myös hengellisessä mielessä. Se, miten saan inspiroitua uuden koulu vuoden mukaisesti myös hengellisesti! Nyt alkaa uusi syksy, syksy joilloin me saamme terästää meidän aistimme tehokkaimmaksi Hänen puoleensa! Voimme etsiä Häntä enemmän. Uskonkin Jumalan haluavan että etsisimme Häntä enemmän ja syvemmin.
Kuuntelemme Häntä, kysymme Häneltä asioita.
Yksi Raamatun kohta tuli mieleeni tässä hetkessä tätä kirjoittaessani. Jos sinä kipuilet siitä ettet ole kuullut Jumalta sitä sinun suunnitelmasta omalle kohdallesi, tai haluat muuten lisätä omaa uskoasi. Kirjoitin tähän Efesolaiskirjeen ensimmäisen luvun muutaman jakeen muunneltuna me muodosta minä muotoon. Lue tätä itsellesi rukouksena. Takaan, että tämä Paavalin rukous muuttaa elämäsi. Minä ainakin luen ja julistan tätä itselleni, olen myös huomannut paljon muutosta. Olen ymmärtänyt enemmän Hänen sanaansa ja kuullut selkeämmin, kaikkea en edes voi luetella. Niin mahtava meidän Jumalamme on!
Minä rukoilen, että minun Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi minulle viisauden ja ilmestyksen hengen Hänen tuntemisessaan ja valaisisi minun sydämeni silmät, jotta tietäisin, mikä on se toivo, johon hän on minut kutsunut, miten suuri on hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja miten äärettömän suuri on hänen voimansa minua kohtaan, koska uskon, hänen väkevän voimansa vaikutuksen mukaan. (Ef 1:17-19)
Laita tämä sanankohta vaikkapa WC:si peiliin, jääkaapin oveen tai auton aurinkosuojaan. Paikkaan jossa sinä näet sen joka päivä ja julistat sitä omaan elämääsi. Elämäsi tulee muuttumaan. :) Jumalamme on mahtava!

"And if our God is for us
then who could ever stop us
And if our God is with us
then what could stand against"
then who could ever stop us
And if our God is with us
then what could stand against"
Seuraavassa Open Heaven jaksossakin puhumme Jumalan äänen kuulemisesta! :) Perjantaina 24.8 kello 20.30 TV7Plus kanavalla. :)
Nyt lupaan myös, että tänne blogiin kirjoittelminen ei jää enää näin kerran kuukaudessa kirjoitettavaksi, vaan pyrimme vähintään kerran viikkoon tänne jotain kirjottaa mitä Jumala on meidän sydämiimme laskenut. :) Palataan niihin tavallisiin rutiineihin. :)
Lämpimät halaukset teille kaikille!

Else
Ps. Rukoilkaa 18.08 Open Heaven Bandin puolesta. Tuona päivänä on meidän levytys! Tulemme julkaisemaan syksyn kuluessa Open Heavenin ensimmäisen CD:n! :) Levyllä tulee olemaan sekä käännös biisejä, että omasta kynästä tulleita kappaleita. :) Eletään siis hyvin jännittäviä aikoja.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Se on jo heinäkuu!
Mihin tämä kaikki aika on taas mennyt? Vastahan oli lumet maassa ja juhlittiin uuden vuoden alkua. :D Paljon on kerennyt tapahtua puolen vuoden aikana.
Minusta on kertakaikkiaan ihana nähdä mitä on tapahtunut näiden kuuden kuukauden aikana. Yksi suuremmista aluista on ollut varmaan uuden TV ohjelman tekeminen :) Ollaankin tässä jonkun verran kerrottukin tästä uusimmasta aluevaltauksesta. Nyt tähän päivään mennessä on 3 ohjelmaa tullut ulos. Olemme saaneet kerran kuukaudessa esittää katsojille uuden jakson jonka olemme yhdessä tehneet. Moni onkin kysellyt tuleeko ohjelmat arkistoon ja nyt voin iloiten sanoa että SIELLÄ NE NYT ON. :) Eli täältä löytää kaikki jaksot mitkä ovat ilmestyneet. Nyt ei tarvitse välttämättä enää eksyä juuri sinä kellon lyömällä kun ohjelma alkaa tietokoneen ääreen, vaan voi hyvin katsoa sen omalla aikataulullaan arkistosta. :)
Olimme perjantaina 29.6 vierailemassa Vapaakirkon kesäjuhlilla porukalla. Yksi syy tähän vierailuun oli, että tiimimme jäsentä Jonia oli pyydetty todistamana miten Jumala on muuttanut hänen elämänsä. (Luulen, että allekirjoittanutta jännitti enemmän Jonia itseään :D) Todistus pidettiin Summer Hopen tapahtumassa, nuorille suunnatussa kokouksessa. Minusta oli erittäin rohkaisevaa nähdä, kuinka paljon nuoria oli kerääntynyt tohon tapahtumaan, ja kuinka näistä nuorista näki heidän suuren janon Jumalan puoleen. Ylistyksessä huomasi eritoten, että kohta pankki rähjähtää. Suomen nuoret ovat heräämässä! Ei tästä voi mitään muuta enää sanoa. Nyt vaan pitää jatkaa rukouksia ja kasvattaa janoamme mennä syvemmälle Hänen tuntemuksessaan kuin koskaan ennen. Ps Jonin todistuksen pystyy katsomaan meidän facebook sivuilla. (en ole tekniikan ihmelapsi enkä kovin malttavaista sorttia niin en sitä linkkinä saa suoraan tähän, antakaa minulle armoa :D)
Ihanaa kesän jatkoa teille kaikille!
Muistakaa käyttää aurinkorasvaa :D
Else
torstai 31. toukokuuta 2012
Kesä on täällä!
Hei kaikille!
Aivan aluksi: Todella ihanaa kesän alkua! Tässä on enää pari päivää kunnes kesäloma alkaa. En voisi olla enemmän innoissani. Koulujen loputtua onkin ihana vain nauttia siitä kaikesta mistä kesässä voi nauttia: lämpimästä ilmasta, yöttöimistä öistä, kirjan lukemisesta auringon paisteessa. Kesä on kaikkea tätä.
kuva: weheartit.com
Nyt kesän tullen on myös hyvä viettää aikaa niin uskovien ystävien kanssa, kuin Jumalan kanssa. Kesällä kun monella meistä ei ole suuria velvoitteita opiskelujen suhteen meillä jää aikaa enemmän Jumalalle, vaikkakin töitä olisikin siitä ei usein ota samanlaista stressiä ja painetta kun tenteistä ja esseistä Nyt on siis hyvä aika myös hengähtää ja olla Jumalan kanssa. Nyt uskonkin että Jumala voi minua, sinua, meitä viedä syvemmälle Hänen tuntemisessaan. :) Kesällä onkin monia hyviä tapahtumia minne mennä harrastamaan uskovien yhteyttä ja kohdata Jumalaa seurakuntana.
Täällä blogissa moneen kertaan mainittu Raamatut Kannaksen Lukion valmistuville abiturienteille-projekti on nyt tullut päätökseen. Huomenna lakkiaisharjoituksissa jaetaan kaikille valmistuville New Generation -uudet testamentit. Minusta on ollut aivan mahtaa nähdä näiden muutamien Kannaksen Lukion rukouspiiriläisen into, rohkeus ja määrätietoisuus tätä hanketta kohtaan on innostava! Se, että nuoret ihmiset haluaa evankelioida kanssa opiskelijoitaan omalla tavallaan. Tytöt kirjoittivat jokaiseen Raamattuun rukouksessa saadun sanan jonka saivat Jumalalta. Nämä kaikki sanat olivat erilaisia ja yksilöllisiä. Lisäksi jokaisessa Raamatussa alleviivattiin hyviä kohtia. Eli nämä kaikki 125 Raamattua on täysin yksilöllisiä ja uniikkeja! Otetaan me kaikki tästä esimerkkiä siitä, kuinka me voisimme pienillä asioilla mahdollisesti vaikuttaa monien ihmisten elämiin. Kaikki kunnia Jumalalle!
Ja nyt pieni mainos kaikille Porin seudulla asuville! :)
Open Heaven bändi pienen tiimin kanssa lähtee palvelemaan Porin Ilmestysmaja seurakunnassa järjestettävässä Pori Praise ylistyspäivässä. Illalla on myös nuorille ja nuorille aikuisille järjestettävä Open Heaven ilta.
Klo 12 aloitamme ylistämällä
Klo 18 alkaen Open Heaven -ilta nuorille ja nuorille aikuisille
Päivän aikana mahdollisuus ruokailla edullisesti
Paikka: Porin Mieslauluntalo, Vapaudenkatu 10 Pori
Tulkaa kaikki jotka vaan olette siellä suunnalla tervetuloa mukaan ylistelemään ja kohtaaman Jumalaa kanssamme! :)
Vielä lopuksi haluan laittaa iki ihanan videopätkän draamasta Everything :)
Siunausta kaikille!
Else
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Hyvää opetusta:)
Mikäli tahdot kuulla hyvää opetusta Rory Rollnick-Kaye:lta klikkaileppas tätä linkkiä :)
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=20033
(Varoituksen sana: siellä saataa joku nimeltä mainitsematon laulaa muutaman laulunkin. )
Siu,
Ida

lauantai 28. huhtikuuta 2012
Keravalla ;)
Lähdettiin tänään porukalla U Turn tapahtumaan Keravalle. Hyvä meininki! Jumala tekee uutta ;))
Nyt Mäkkärissä, odotellaan iltakokouksen alkamista ;)

perjantai 27. huhtikuuta 2012
Uusia tuulia!
Heippa kaikille!
Tässäpä pieni muistutus kaikesta uudesta ja jännittävästä mitä Open Heavenissä tapahtuu!
UUDET NETTISIVUT!
http://openheaven.ilmestysmaja.fi/
Open Heaven on nyt myös twitterissä ja facebookissa, käyppä tykkäilemässä meistä ;)
Mikäli et pääse nuorteniltaan klo 18.00, suosittelemme lämpimästi että istahdat hetkeksi tietokoneesi ääreen, sillä....... TÄNÄÄN ON OPEN HEAVEN -OHJELMASARJAN ENSIESITYS!!!!!! wuhuu! we are excited!!!! How about you?
Ohjelman voit löytää TV7 plus -kanavalta klo 20.30. Lisäksi TV7 -kanavalta tulee Peittämättömin kasvoin -ohjelma klo 21.40, jossa bändi on myös mukana :)
Siunattua vappua kaikille!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Jumala puhuu meidän taitojemme ja kykyjemme avulla
God Speaks Through Gifts and Abilities
People often wonder, What am I supposed to do with my life? What is my purpose for being alive? Does God have a plan for me? One way God answers these questions is through our natural gifts and abilities. He leads us to understand our purpose through the skills and talents He gives us.
A God-given talent, or what we often call "a gift," is something we can do easily, something that comes naturally. For example, many great artists know just how to put shapes and colors together, so they enjoy painting, sculpting, or designing buildings. Many songwriters hear music in their heads, and they simply write down these melodies and/or lyrics to make beautiful music. Some people have natural abilities to organize or administrate, while others are gifted as counselors, helping people sort out their lives and relationships. No matter what our talents are, we derive great pleasure from doing what we are naturally good at doing.
If you are not sure of your purpose in life, just do what you are good at and then watch God confirm your choices by blessing your endeavors. Don't spend your life trying to do what you are not gifted to do. When people work in jobs where they are not gifted, they are miserable - and so is everyone around them. But when people are in their proper places, they will excel in their jobs and be a blessing to their employers and coworkers.
If we do what we are good at doing, we will sense God's anointing (presence and power) on our efforts. We will know we are operating in our gifts and that doing so honors God and ministers life to others. God speaks to us through this anointing, giving us peace and joy to know we are fulfilling His plan for our lives.
God's word for you today: Do what you're good at - it's God's gift to you.
From the book Hearing from God Each Morning by Joyce Meyer. Copyright 2010 by Joyce Meyer. Published by FaithWords. All rights reserved. sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa. (Sananlaskujen 16:9 FINPR)

tiistai 3. huhtikuuta 2012
Tilanne katsaus
Missä mennään ja mitä tehdään? Vastaus; kaikkialla kauheella vauhdilla ja paljon! :)
Ajattelin, että kerron täällä nyt kaikille hieman enemmän siitä, mitä kaikkea mahtavaa on tehty ja tullaan lähitulevaisuudessa tekemään.
1. Open Heaven -sarja
Osa varmaan tietää, että TV7plus kanava käynnistyi viime kuussa. Tämä on lähinnä nuorille suunnattu kanava, joka näkyy vain netissä. Tänne kerätään nuorten itse tekemiä ohjelmia ja mehän päätimme lähteä mukaan :) Tammikuussa aloitimme suunnittelut ja nyt olemme jo siinä pisteessä, että esitysajat tälle keväälle on sovittu ja ohjelmia editoitu sekä kuvattu. jännää :) Teemme tätä ohjelmaa omin voimin, hoitaen kaiken kuvaamisesta edioimiseen. Pyhä Henki tosin toimii innoittajana ja "ohjaajana" :) Tätä ohjelmaa saa nyt alkuun katsella kerran kuussa, ensimmäinen ohjelma tulee ulos suunnitelmien mukaan Pe 27.4. klo 20:30. Ja tämähän tapahtuu osoitteessa www.tv7plus.fi :))
2. Kuvauksia
Open Heaven on tämän kevään aikana käynyt muutamaankin kertaan TV7-studiolla soittamassa. Teimme kahdeksan ohjelmaa "Peittämättömin kasvoin" ohjelmasarjaan. Näistä ohjelmista kolme onkin saatu jo ulos ja ovat nähtävillä TV7:n ohjelma-arkistossa. Tässä linkki uusimpaan:
Peittämättömin kasvoin "Anova saa"
Tämän lisäksi kävimme koko bändin kanssa Pyhän Hengen illan nauhoituksissa Markku Tuppuraisen kokouksessa. Se on nähtävissä täällä Tv 7 Ohjelma arkisto. Tämän lisäksi teimme kokoonpanolla Ida&G ensimmäisen livenauhoituksen. Olimme Pyhän Hengen illassa ylistysvastuussa ja ohjelma tuli ulos suorana tv7Plus kanavalla. Ohjelma näytetään myös normaalikanavan puolella tämän kevään aikana.
3. Cd-suunnittelua
Olemme bändin kanssa jo pitkään pohtineet ja harjoitelleet levyä varten. Rahaa on kerätty ja ammattiosaajiin on oltu yhteydessä. Kunhan Isä avaa oikeat ovet oikeaan aikaan käymme nauhoittamassa ensimmäisen live-levymme. Tämä on isona rukousaiheena. Tahdomme, että Pyhä Henki olisi levyssä mukana jokaisessa tahdissa ja huokauksessa. Rukoillaan, että tämä projekti saadaan purkkiin pian :)
4. Uudet kotisivut
Kuten moni varmaan on huomannut, on kotisivumme jo jonkin aikaa olleet aika tyhjät ja yksinkertaiset. Olemme rakentamassa uusia kotisivuja, jonne on tarkoitus saada paljon video-, kuva- ja musiikkimateriaalia. Mitä sinä haluaisit lukea sivuilta? Antakaa kommentteja, niin saadaan sivuista mahdollisimman kattavat ja miellyttävät :)
Olkaa siunattuja ja muistakaa, että missä ikinä kuljette Sinä ja Pyhä Henki yhdessä muutatte ilmapiiriä :)) God is good and He is always with us! God Bless!
-Ida

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
jälleen musiikkia :)
Tällä kertaa kävin läpi Jason Uptonin tuotantoa, kaikki ihan huippua, mutta tässä teille muutama helmi :)
Laulu "The cost of intimacy", joka kertoo opettaa meitä ANOMAAN Jumalan läsnoloa. Laulun yhdessä kohdassa Jason laulaa "I'm not gonna leave this place without thoughing you Jesus". Sitä Jumala meiltä kaipaakin. Sitä, että janoamme hänen kosketustaan, emmekä suostu lopettamaan ennenkuin olemme kohdanneet Jumalan. Tää kannattaa kuunnella ihan fiiliksellä, ei ehkä aukee jos toisella korvalla taustamusiikkina kuuntelee :))
Tämä seuraava kappale on nimeltään "psalm 23", joka nimens mukaisesti laulaa psalmia 23 auki. Tämä versio on yhdistetty "teach me how to pray"-kappaleeseen. Tässä vielä sanat :
Your hands Reached into the depths of darkness
Your arms Pulled me to the light above
Your voice Spoke the word that broke my heart
Your eyes Burn with holy passion, fire, and love
You lead Me beside the quiet waters
You walk In the shadows of death's darkened door
You make Tables right before my enemies
You take oil and then you pour it over me
The Lord is my Shepherd, I will fear no evil
You are my Shepherd, God, I will fear no evil
Surely goodness and mercy cover me
All the days of my life they cover me
Surely I'm going to dwell in the house of the Lord
Forever and ever and ever and ever more

tiistai 27. maaliskuuta 2012
It's always like springtime with You
Haluan jakaa teille tällaisen ihanan kappaleen, tää on oikein sellainen kevät-fiilistely-aurinko-paistaa-ja-elämä-on-ihanaa kappale <3
Kannattaa kuunnella tuota Bethel-musicin uusinta levyä "The Loft Sessions", levyllä monta aivan ihanaa kappaletta :))

tiistai 20. maaliskuuta 2012
Musiikkia :))
Anteeksi rakkaat lukijat kun olemme olleet niin kiireisiä, ettemme ole blogia hetkeen päivittäneet. Syynä tähän on se, että meillä on käynnistynyt Tv-ohjelman teko projekti :) Pian alkaa tv7 plus kanavalla näkymään "Open Heaven"-niminen ohjelma :)) Tänään viedään ensimmäinen ohjelma "arvioitavaksi", rukoillaan, että kaikki menisi Isän tahdon mukaan. Lisää tästä projektista hieman myöhemmin :)
Toinen syy miksi emme ole päivitelleet blogia on kova musiikin treenailu, suunnitelmissa on pian levyttää Open Heaven bändin kanssa :)
Kävimme hetki sitten nauhoittamassa tv7:llä Peittämättömin kasvoin ohjelmiin musiikkia. Täällä on nyt näytillä ensimmäinen miksattu musiikkipätkä :
Antakaahan palautetta!
Ps. Ida ja Günther ovat tänään edustamassa Open Heavenia ja johtamassa ylistystä tv7:n Pyhän Hengen illassa. Tämä on nähtävissä suorana tv7plus netti-tv:ssä www.tv7plus.fi klo 18:45 eteenpäin. :)
Olkaa hengessä mukana :))
tiistai 6. maaliskuuta 2012
heippa rakkaat lukijat!
Kovasti on ollut kiirettä, anteeksi kun emme ole hetkeen kirjoittaneet mitään :)
Aloitimme oman Open Heaven - sarjamme kuvaukset, sitä tullaan näyttämään TV7 plus-kanavalla :) Se on vienyt aikaa ja vaatinut suunnittelua, rukoillaan, että Jumala olisi täysin joka käänteessä mukana projektissamme :)
Olimme muutama viikko sitten kuvaamassa uusia Peittämättömin kasvoin -ohjelmia TV7:ssä, nyt näistä ensimmäinen on jo ulkona :) Sen löytää täältä : Jumala on niin hyvä!
Tässä teille aivan ihana kappale tiistaita piristämään :))

torstai 9. helmikuuta 2012
Täydellinen rakkaus karkoittaaa kaiken pelon!
Olimme toissapäivänä TV7:n kutsumina vetämässä ylistystä Pyhän Hengen illassa. Puhujana illassa oli Lähetysseurakunnasta
Markku Tuppurainen. Kokouksessa oli vahva Pyhän Hengen läsnäolo. Saimme
ylistää Jumalan suuruutta ja ihmeellisyyttä, sitä kuinka Hän on meidän
rakastava Isämme. Se on aina joka kerta aivan mahtavaa ylistää Jumalaa,
koska ei ole mitään suurempaa kuin Hän!
Mutta siis asiaan :D Markku jakoi mahtavan opetuksen paikalla olevalle seurakunnalle, mutta erityisesti eräs kohta jäi minun mieleeni sen ajan kohtaisuuden vuoksi, pelkääminen - kuuluuko se meille vai ei?
Reilu viikko sitten valittiin Suomeen uusi presidentti. Itse olen erittäin iloinen asiasta, kun saimme Jeesuksen Kristuksen tunnustavan johtajan tälle kansalle. Vaalien alla liikkui paljon maamme tulevaisuuteen liittyviä pelontäyteisiä kuvitelmia. Itse tulin ennemmin surulliseksi kuin pelon alaiseksi. Minusta oli surullista nähdä, millaiseksi minun rakkaat hengen sisareni ja veljeni näkevät Jumalan.
Tuppurainen puhui kuinka edellinen aika missä elimme oli seksin aika kautta. Kuten varmasti olemme joka puolelta huomanneet kuinka seksikkyydellä ja seksillä halutaan tänä päivänä tuoda esille asiat. Musiikki, elokuvat, lehdet, televisio etc on täynnä seksiä. Vihollinen halunnut tästäkin Jumalan luomasta tehdä likaisen.
Nyt tämä aika on vaihtumassa, se on tulossa pelon aika. Ihmisiä halutaan pelotella, niin kristittyjä kuin uskotta osattomiakin. Milloin halutaan pelotella juuri tuolla itä naapurin hyökkäämisellä, milloin sika-/lintuinfluenssa pandemialla, milloin taloudesta ja jopa uskovien pelastusvarmuuttakin halutaan epäillä. Tätäkin listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Minun ymmärrykseni sanan pohjalta on se, ettei meidän uskovien tarvitse pelätä. Se on vihollisen juoni tällle ajalle, että alkaisimme pahimmassa tapauksessa pelkäämään omaa hengitystämmekin. Meidän olisi hyvä lukea mitä Jumalan Sana sanoo tästä asiasta ja pyytää Jumalaa avaamaan meidän silmämme näkemään sen, millaisena sana oikeasti seisoo Raamatussa.
1. Joh 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus (=Jeesuksen vastaanottaminen)
karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei
ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
Meidän tulee luottamaan Jumalaan meidän koko olemuksestamme ja hengestämme. Itse haluan päiväni aloittaa ajattelemalla mitä Jumala minusta ajattelee. Sitä kuinka minä tiedä mikä minä olen Kristuksessa. Se kuinka minä olen Hänen lapsensa ja Hänen perillinen! Minä olen kuninkaalista papistoa. Minä olen Jeesuksen työtoveri. Onko minulla tällöin syytä olla pelon vallassa? Ei, koska Jumalassa on minun kaikkeni.
Vihollinen on tuhanten juonten mestari ja se haluaa yrittää saada meidät pelon valtaan, jotta emme uskaltasi uskoa enää Jumalan rakkauden evankeliumiin.
Minä vaan haluaisin rohkaista jokaista, ettei ole mitään syytä pelätä. Sen kenen tässä pitäisi pelätä on vihollinen! Koskaa Jumalan suuri armeija on nousemassa ja vahvistumassa hetki hetkeltä! AMEN!
Tämä kansa tulee heräämään Jumalan rakkauteen, eikä Jumalan suuttumisen pelkoon. :)
Siunaan sinua Isän rakkaudella,
Else
Mutta siis asiaan :D Markku jakoi mahtavan opetuksen paikalla olevalle seurakunnalle, mutta erityisesti eräs kohta jäi minun mieleeni sen ajan kohtaisuuden vuoksi, pelkääminen - kuuluuko se meille vai ei?
Reilu viikko sitten valittiin Suomeen uusi presidentti. Itse olen erittäin iloinen asiasta, kun saimme Jeesuksen Kristuksen tunnustavan johtajan tälle kansalle. Vaalien alla liikkui paljon maamme tulevaisuuteen liittyviä pelontäyteisiä kuvitelmia. Itse tulin ennemmin surulliseksi kuin pelon alaiseksi. Minusta oli surullista nähdä, millaiseksi minun rakkaat hengen sisareni ja veljeni näkevät Jumalan.
Tuppurainen puhui kuinka edellinen aika missä elimme oli seksin aika kautta. Kuten varmasti olemme joka puolelta huomanneet kuinka seksikkyydellä ja seksillä halutaan tänä päivänä tuoda esille asiat. Musiikki, elokuvat, lehdet, televisio etc on täynnä seksiä. Vihollinen halunnut tästäkin Jumalan luomasta tehdä likaisen.
Nyt tämä aika on vaihtumassa, se on tulossa pelon aika. Ihmisiä halutaan pelotella, niin kristittyjä kuin uskotta osattomiakin. Milloin halutaan pelotella juuri tuolla itä naapurin hyökkäämisellä, milloin sika-/lintuinfluenssa pandemialla, milloin taloudesta ja jopa uskovien pelastusvarmuuttakin halutaan epäillä. Tätäkin listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Minun ymmärrykseni sanan pohjalta on se, ettei meidän uskovien tarvitse pelätä. Se on vihollisen juoni tällle ajalle, että alkaisimme pahimmassa tapauksessa pelkäämään omaa hengitystämmekin. Meidän olisi hyvä lukea mitä Jumalan Sana sanoo tästä asiasta ja pyytää Jumalaa avaamaan meidän silmämme näkemään sen, millaisena sana oikeasti seisoo Raamatussa.
2. Tim 1:7 Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
Meidän tulee luottamaan Jumalaan meidän koko olemuksestamme ja hengestämme. Itse haluan päiväni aloittaa ajattelemalla mitä Jumala minusta ajattelee. Sitä kuinka minä tiedä mikä minä olen Kristuksessa. Se kuinka minä olen Hänen lapsensa ja Hänen perillinen! Minä olen kuninkaalista papistoa. Minä olen Jeesuksen työtoveri. Onko minulla tällöin syytä olla pelon vallassa? Ei, koska Jumalassa on minun kaikkeni.
Vihollinen on tuhanten juonten mestari ja se haluaa yrittää saada meidät pelon valtaan, jotta emme uskaltasi uskoa enää Jumalan rakkauden evankeliumiin.
Minä vaan haluaisin rohkaista jokaista, ettei ole mitään syytä pelätä. Sen kenen tässä pitäisi pelätä on vihollinen! Koskaa Jumalan suuri armeija on nousemassa ja vahvistumassa hetki hetkeltä! AMEN!
Tämä kansa tulee heräämään Jumalan rakkauteen, eikä Jumalan suuttumisen pelkoon. :)
Siunaan sinua Isän rakkaudella,
Else
Get ready to "Get" "ready" for such a time as this!
Kamulle tuli postia "out of africa":lta, ja siin oli voimakas viesti siis "Pyhis(Pyhä
Henki) tuli" -tekstiä kaverin sitä mulle lukiessa jotenkin erityisen merkittävästi ja sain
Isältä englannin kielisen sanaleikin sitten, jaan sen sopivassa välissä :), suurin ihme
on että tajusin Iskän vitsin. Asia on ilmeisen tärkeä ja ajankohtainen sanaleikistä
huolimatta ainakin näin uskon ja kirjoitin sen sitten paperilta kokonaan
3sormijärjestelmällä jotta se tulisi jaettavaksi Kristuksen ruumiille, meille pyhälle
papistolle.
Asiaan:
(kirjoitettu Michael Howardin postista)
Tämä vuosin on oleva valtavan merkittävä sekä hengellisessä että luonnollisessa
mielessä. Herra antoi meille suomessa konfrenssissa sanan jonka Hän puhui selkeästi: "TE
OLETTE KRISTUKSEN ILMENTYMÄ JA JULISTUS MAAN PÄÄLLÄ"
Mikä valtava vastuu loistaa Kuninkaalle ja käsittää, että elämämme kuuluvat täysin
Hänelle. Ilmestyskirjan 144000 sinetöidyn pyhän todistus on jälleen tehnyt minuun
vaikutuksen. Onko sillä varsinaisesti väliä keitä nämä todellisuudessa ovat? sen sijaan
vaikuttavaa on se että: "Nämä ovat ne jotka seuraavat karitsaa, minne ikinä Hän menee"
-Olemmeko todella valmiita seuraamaan samaa Karitsaa minne ikinä Hän meneekin? Mitä ikinä
Hän pyytääkin?
Meillä on aina monia tekosyitä sille, ettemme tee, mene ja ole kaikkea sitä, mitä mitä
Hän meiltä pyytää. Voimme vedota moniin velvollisuuksiin aviomiestä, vaimoa, lapsia,
työtä, ja vapaa-aikaa kohtaan..
Mutta mikään niistä ei ole yhtä tärkeä kuin velvollisuutemme Kristusta ja Hänen tahtoaan
kohtaan.
Istun täällä suomalaisessa metsässä syvällä valkoisen lumen keskellä todellisessa
talven ihmemaassa. Maisema on puhtaudessaan majesteettisen kaunis, ja hiljaisuus on
innoittavaa. Kirjoitan kirjaani lopun ajoista ja olen niin innostunut etten meinaa pysyä
nahoissani. Rakkaat ystävät, ne asiat, joita Herra on varallemme valmistanut,
YLITTÄVÄT KAIKEN YMMÄRRYKSEMME ja
MIELIKUVITUKSEMME. Herran suurin vierailu ja Hänen Henkensä vuodatus tälle planeetalle on
vielä edessä. Tulemme näkemään yliluonnollista ilmiötä niin kuin ei koskaan aikaisemmin.
Tänä vuona on kulunut sata vuotta siitä kun Azuza-kadun herätys virallisesti päättyi, ja
Herra lupasi, että Hän tulee vierailemaan maapallolla jälleen - ei vain yhdellä
Azusa-kadulla vaan niitä on oleva moninkerroin. Jumalan voima ei tunne rajoja, kun Hänen
näkyvän KIRKKAUTENSA lakkaamattomat aallot koskettavat toinen toisensa jälkeen jokaista
maapallon ihmistä.
Elämme myös 2012 vuotta, ja tänä vuonna kaikki aurinkokuntamme planeetat asettuvat
täysin samalle linjalle. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään mayakansan tuomipäivä
ennustusten kanssa maailmalopusta, vaan aurinkokuntamme planeetat asettuvat todellakin
noin 2700 vuoden välein suoraan linjaan. Kaikkien planeettojen toisiinsa yhdistyvä
vetovoima tulee aiheuttamaan mullistuksia. Seurauksena on oleva kuivuuksia, tulvia,
maanjäristyksiä ja tsunameja. Vaikutus tulee vaikuttamaan koko maapalloon tavalla tai
toisella. Kyseessä voi hyvinkin olla Kuninkaan paluun lähtölaskenta. Tähän kun lisätään
kansainvälinen terrorismi, talouskaaos ja täydellinen johtajuuden puute, jokaisella
elämän alueella, näemme, miten ihmisiä valmistetaan ottamaan vastaan Antikristus, hänen
tullessa tarjoamaan järjestystä ja hyvinvointia kaaoksen ja tuhon keskelle. NYT ON AIKA
enemmän kuin koskaan kiinnittää katseemme KUNINKAASEEN ja kaikkeen siihen, mitä HÄN on.
Kaksitoista on Jumalan hallituksen/hallinnon luku. Tämä on vuosi jolloin on aika
laittaa talosi järjestykseen. On tarpeen selvittää asioita, panna toimeen kurinpitoa ja
osoittaa aitoa rakkautta. Ilman Jumalan järjestystä on mahdoton nauttia Hänen levostaan
ja sen myötä Hänen siunauksistaan. Monet uskovat ovat jääneet kokonaan kokematta Herran
todellisia siunauksia sen vuoksi, että he ja heidän kotinsa ei ole Jumalan järjestyksen
alaisuudessa! Vaikuttaa siltä, että monet uskovat ovat aina sammuttamassa pikku
tulipaloja, ja se on totta. Pienet ketut turmelevat viinitarhat. Herran on mahdotonta
käyttää ketään, joka ei ole Jumalan järjestyksen alainen. Jos me ilmennämme ja julistamme
Herraa maan päällä, silloin perintöosaamme kuuluu, että voimme työntää pimeyden voimat
takaisin yksinkertaisesti sillä, KEITÄ OLEMME. Hämmennys, kaaos ja epäjärjestyts on
lähtöisin vihollisesta, eivätkä missää tapauksessa Herrasta.
Jos nämä ominaisuudet ympäröivät jonkun elämää, Herra ei voi mitenkään hallita eivätkä
Hänen VALTAKUNTANSA voima, auktoriteetti ja siunaukset virrata.
Sana käskee meidän kiinnittämään mielememme "siihen mikä ylhäällä on" eikä tämän
nopeasti katoavan maailman asioihin. Kohtaamme ehkä kirkkohistorian ankarampia
hyökkäyksiä kristinuskoa vastaan, ja meitä ahdistetaan joka puolelta. Kuitenkin meillä on
ennen kaikkea toivo, ja varma tieto siitä, että emme voi hävitä! Sillä HÄN on voittanut.
Saakoon tämä vuosi olla elämässäsi ennennäkemättömän voiton ja siunauksen vuosi.
Antakoon Herra sinulle voimaa murtaa kaikki ne esteet ja rajat, jotka ovat estäneet sinua
toteuttamasta kutsuasi ja palvelutehtävääsi, ja saakoon elämäsi olla siunaukseksi
lukemattomille ihmisille. On todellakin Herran tahto että menestyt jokaisella
elämänalueella, mutta tuo menestys tulee vain Valtakunnan perimisen myötä. Ehkä olet
vailla työtä, taloudellisessa ahdingossa, masentunut tai suuressa henkilökohtaisessa
kriisissä.
Tiedä, että Herra on kuiskauksen päässä, todellakin vain keskustelun päässä sinusta.
Aloita kertomalla, kuinka pahoillasi olet siitä, että olet sotkenut asiat. Siten saat
oikean asenteen ja aseman Herran edessä, ja HÄN on tekevä MONIN VERROIN ENEMMÄN kuin
kaikki, mitä osaat anoa tai odottaa.
Hyvin MONTA KERTAA nimenomaan ASENTEEMME ESTÄÄ HERRAA puuttumasta asioihin meidän
puolestamme.
Rukoukseni on, että tämä olisi upea vuosi elämässäsi, kun loistat Kristukselle
huolimatta kaikista niistä negatiivisistä asioista, joita maailmassa tapahtuu. Langetkoon
yllesi runsain määrin siunauksia, kun otamme yhdessä jälleen yhden askeleen Hänen
ilosanomansa eteenpäin viemisessä.
terveisin Michael Howard"
Kamuni lukiessa tätä minulle näin näyn: "ensiksi ilmesty sana "READY", sitten sen eteen
ilmestyi sana "GET" -nopeasti tulkitsin että niiku GET READY, niiku valmistaudu, mutta
Henki jatkoi sen sanan kanssa ja vihdoinkin sain sen simppelin sanaleikin jujusta kiinni:
ensin tuli sana VALMIS, sitten OTA, ja sitten ymmärsin homman ytimen: Ota, valmis ja
valmistaudu! :) sitten sain varmuuden että Jumala halusi puhua että "ota lapseni, se on
valmistettu sinua varten, kyllä, juurikin sinua varten! ja ole valmis ja valmiina, sillä
tänä vuonna pistetään sellainen letkajenkka pystyyn että rammatkin sitä tanssii ja sokea
katsoo vierestä haltioissaan ja tokaisee kuurolle, kylläpä ne pistävät jalalla koreasti
:D"
itse pidän Howardin roolia valtakunnassa harvinaislaatuisena ja arvostan häntä suuresti
kaikesta turhasta kritiikistä huolimatta. Osaa laittaa selkeät rajat Jeesuksen sanojen,
Raamatun ja Valtakunnan periaatteiden mukaan ja kuria myös, mutta silti kun olen jutellut
ja saanut häneltä "kurinpalautusta" olen kokenut valtavan rakkauden samalla, Isän
rakkauden.Hän antoi minulle neuvoja vuosia sitten yksinkertaisesti kun kerroin
"toivottomasta tapauksestani" seilaa suoraan myrskyyn, äläkä lakkaa seilaamasta, älä
lakkaa ja tulet saamaan voiton!
Jumalan Isän tiukempi puoli kasvoista heijastuu Michaelissa suloisella tavalla!
ja pikkusen kovallakin äänellä :P, mut ei haittaa minua sen naamapunasena huuto ja
välillä jopa ilkeän rajamailla oleva piikittely ja huumori, mahtava Jumalan mies ja
synnytysrukoilija joka huutaa tämänkin maan edestä ja vuodattaa kyyneliä litra- ellei
ämpäri-kaupalla
Olkaa siunatut ja uskon että tästä saa ammennettua jotain, kun koin rohkaisua laittaa
tämän tänne!
-Antti

keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Open Heaven band tv7:n Pyhän Hengen illassa!
Olimme eilen porukalla kohtaamassa Jumalaa Helsingissä. Meidät oli kutsuttu johtamaan ylistystä kuvattavaan kokoukseen jossa puhujana oli Markku Tuppurainen. ;) oli hieno ilta ja se on muidenkin nähtävillä maaliskuun lopussa kun se tulee ulos tellkarista ;)) tässä myt kuitenkin muutama kuva eiliseltä ;))
maanantai 6. helmikuuta 2012
Everything!
Löysin jälleen tämän ihanan videon ja halusin sen laittaa tänne myös teidän iloksenne :)
torstai 2. helmikuuta 2012
Torstaipäivän piriste :))
Tässä teille pieni laulu.
Lähdemme ensi tiistaina tekemään ohjelmaa TV7:ään. Johdamme ylistystä Pyhän Hengen illassa. Tämä kappale on tarkoitus soittaa myös siellä. Kappale on melko vanha, joten halusimme vähän virkistää muistiamme ja uudistaa laulua. Teimme tästä pienen demon, jonka mielellämme jaamme myös teille :)
Toivottavasti pidätte siitä :)
Sua Niin Rakastan

tiistai 31. tammikuuta 2012
Tuulahdus Britteinsaarelta
Olin viime viikolla käymässä Dudleyssä olevassa Revival Fires seurakunnassa, jossa järjestettiin Secret Place niminen konfferenssi. :) Haluan nyt jakaa teille siitä, mitä minulle jäi päälimmäiseksi tuosta reissusta ja opetuksesta mieleen. Seurakunnan johtaja, Trevor Baker, on käynyt kaksi kertaa Suomessa ja vieraillut meidän seurakunnassamme. Hän oli itseasiassa suositellut juuri tähän tammikuiseen konfferenssiin tulemista. Omaksi ilahduksekseni pääsin mukaan reissuun, vaikkakin roolini olikin lähinnä tulkaajana.
Mutta jos menisin nyt asiaan. :D Puhujina oli Chuck Pierce, Paul Keith Davis, Barbara Yoder, Mark Stibbe ja Trevor Baker. Ajatukseni jo pelkästään näistä suurista Jumalan miehistä/naisista yhdessä oli erittäin odottava. Etenkin Chuck Pierce kiinnosti minua todella. Pääsin kuulemaan yhtä suurta Jumalan miehen julistusta. Jei! :)
Konfferenssisa oli todella syvää sanomaa, siitä missä ajassa me elämme, sekä siitä mitä tämä vuosi 2012 tarkoittaa hengellisesti. Olen jälleen kerran vakuuttuneempi vain siitä, että kohta rupeaa jytisemään hengellisesti niin tässä Suomen maassa kuin koko maapallolla.
Eräässä kokouksessa puhuttiin paljon Toronton vuodatuksen siunauksista jotka tulee ilmi nyt tässä ajassa. Barbara Yoder puhui siitä, kuinka Jumala mahdollisti tuon valtavan vuodatuksen Catch the Fire seurakunnassa 90-luvulla. Haluankin nyt jakaa sen teidänkin kanssa.
Toronto Airport church seurakuntaa (nykyään Catch the Fire srk) seurakuntaa johti pastoripariskunta John & Carol Arnott. Heillä oli jano, haluta Jumalaa enemmän ja enemmän. He eivät siis tyytyneet mihin muut tyytyivät, vaan janosivat enemmän. Yoder kertoi, että he erottautuivat samalla tavoin jokapäiväisestä kiireestä, kuin Mooses erottautui Siinain vuorelle odottaakseen Jumalan ilmestymistä. Arnotit olivat joka päivä vuoden ajan neljä (4) tuntia Jumalan läsnäolossa. He kytkivät kaikki laitteet pois päältä, kaikken mahdollisen mikä voisi keskeyttää tuon ajan ollessaan Jumalan läsnäolossa. Heillä oli siis todellinen jano elävän Jumalan puoleen ja he halusivat etsiä Häntä enemmän ja enemmän. He olivat epätoivoisia, he tiesivät että Jumalassa on kaikki tai sitten ei mitään. He janosivat ja janosivat.
Minusta tämä on mahtavaa! He laittoivat konkreettisesti suurenosan ajastaan Jumalle. Sen parhaimman ajan päivästä. En sano, että meidän tulisi tehdä nyt samalla tavalla jotta saisimme Hengen vuodatuksen. Minusta tämä pointti oli mahtava. Se, että he janosivat Jumalaa aidosti ja tekivät töitä sen eteen. Tämä ainakin innostaa minua entistä enemmän etsimään Hänen kirkkauttaan joka päivä. Haluan itse toteuttaa sitä filosofiaa, että mikään tässä elämässä ei ole järjellistä ilman Jumalaa. Haluan Jumalaa ja Hänen läsnäoloaan joka päivä enemmän.
Tässä Toronton hengenvuodatuksessa on sellainen pieni detail mitä minä en ainakan tiennyt. Kun tämä hengenvuodatus alkoi tässä seurakunnassa oli 120 jäsentä. Vain 120 jäsentä! Tämä antoi minulle vielä enemmän uskoa siihen, että pienessä piskuisessa Suomessakin tulee tapahtumaan niiden kaikkien profetioiden mukaisesti mitä on Hengessä julistettu. Toronton herätyksestä kasvoi koko maailman kattava siunaus. Jumala siis todellakin katsoo ennemmin siihen uskolliseen sydämeen!
Minä ainakin haluan ottaa tosissani kaikki ne lupaukset mitä Jumala on esimerkiksi Ilmestysmaja-seurakuntaa kohden sekä omaan elämääni luvannut. Ne lupaukset nuorten heräämisestä, herätyksestä jollaista ei ole koskaan aikaisemmin Suomessa nähty etc. Minä ainakin valitsen sen luottamuksen, että nämä lupaukset tulevat täyttymään.
Nyt minä haluankin heittää kysymyksen ilmaan, uskotko sinä samoin? Uskotko, että Jumala todellisesti haluaa muuttaa tämän maan Hänen mukaisella tavalla? Uskallatko ottaa sen askeleen elämässäsi, jotta Jumala voisi uudella tavalla käyttää sinua laajentamaan Hänen valtakuntaansa?
Jos vastasit kyllä, niin haastan sinua rukoilemaan Jumalan edessä ja viettämään Hänen läsnäolossaan aikaa. Koska tällöin kun olemme Hänen läsnäolossaan niin uskon meidän itsemme muuttuvan ja tulevan enemmän Hänen kaltaisekseen. Uskon että tällöin Jumala puhuu meille jokaiselle koko ajan siitä, miten meidän pitäisi elää päivittäistä elämää kirkastaakseen Häntä.
Otatko haasteeen vastaan? :) Rukoillaan ja tehdään yhdessä Jumalan tekoja!
Tämä kuva on loistava. Aina ei tiedä esim hengellistä merkitystä teoissa tai seurakunnan tilaisuuksissa. Kaikki voi näyttää pieneltä ulospäin, mutta todellisuus onkin sitten jotain aivan muuta. :D
Siu,
Else :)

maanantai 23. tammikuuta 2012
Maanantai-päivän piriste
Tässä teille kuunneltavaa ja fiilisteltävää maanantai-illaksi :)
Tahdon Kuulla Äänesi
Vähän vanhaa tuotantoa, mutta ehkä ihan kiva kitara-laulu rämpytys :)

tiistai 17. tammikuuta 2012
Youtuben ihmeellinen maailma
Mä haluaisin jakaa tein kanssa pari sellasta klippiä mitkä löysin muutamien klikkausten välityksellä netistä. :)
Monet Facebookin käyttäjät ovat varmasti törmänneet videoon "Why I hate religion, but love Jesus". Vain muutama päivä sitten tehty video, on saanut paljon keskustelua ja katsojia ympäri maailmaa, lähes 14 miljoonaa 6 päivässä. Mahtavaa sanon minä!!
Tässä on minusta meille kaikille esimerkin näyttäjä. Tämä nuori mies on vasta 22 vuotias ja palaa täysillä Jumalle ja haluaa koko maailman tietävän totuuden Jumalasta. Tätä videota katsoessani ihoni meni kananlihalle. Rupesin ajattelemaan kuinka kaikki me uskovat voisimme olla samankaltaisia kuin tämä nuori mies ja tällöin tämä maailma muuttuisi aivan eri paikaksi mitä se on tällä hetkellä. Minä ainakin haluan ottaa uuden askeleen jälleen elämässäni ja vastaanottaa Jumalalta rohkeutta olemaan se, millaiseksi Hän on minut halunnut.
Tässä videossa käsitellään hyvällä maulla ja rehellisesti rakkaudessa sitä totuutta, että Jeesus on paljon suurempi kuin vääränlainen uskonnollisuus. Runomuodossa oleva sanoma, tuo omasta mielestäni vielä hienomman ja vaikuttavamman vaikutelman. Ah, olen aivan iloinen kaikesta siitä mitä tämä video pitää sisällään. Muuta ei pysty sanomaan, Mahtavaa.
Tämä video on samalta tekijältä, eikä yhtään huonompi. Tässä käsitellään seksuaalisuutta.
Itse olen aivan myyty, ja rupesin miettimään Jumalan suuruutta ja mahtavuutta jälleen kerran näiden videoiden myötä. :)
Jumala on mahtava!! :)
- Else

keskiviikko 11. tammikuuta 2012
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
perjantai 6. tammikuuta 2012
Reissussa
Heippa kaikille!
Lähdettiin juuri porukalla matkaan kohti Pieksämäkeä auto pullollaan kaikkea, 7 ihmistä ja paljon paljon tavaroita.. Vielä muutama poimitaan matkaan Lahden rautatieasemalta ja reissu voi vihdoin alkaa :) Rumpalipoikamme Jonin oli myös tarkoitus liittyä seuraamme, mutta sairastuminen kuitenkin esti matkaan lähdön. Muistetaan Jonia yhdessä rukouksin että Jumala parantaisi hänet mahdollisimman nopeasti!
Tarkoituksena olisi viettää rento viikonloppu hyvien tyyppien kanssa, katsotaan miten Pyhä Henki meitä viikonlopun aikana johtaa :) Tänään perjantaina Savon Ilmestysmajalla pidetään nuortenilta klo 18, ja huomenna lauantaina Avoimet Taivaat -kokous klo 14. Olette kaikki todella lämpimästi tervetulleita kyseisiin tapahtumiin. Kohdataan yhdessä Jumalan läsnäolo ylistäen ja jakaen toisillemme sitä hyvää mitä Hän on kunkin sydämelle asettanut!
Vietämme viikonloppuna myös rakkaan ystävämme Marikin läksiäisiä. Hän on lähdössä Englantiin Dudleyyn raamattukouluun, ja haluamme vielä nauttia hetken yhdessä toistemme seurasta ennen uusia seikkailuja. Innolla odotamme jo niitä tuliaisia joita Marikki sitten tuo tullessaan meille joku päivä.. ;)
Siunausta viikonloppuusi missä ikinä oletkin, rentoudu ja vietä aikaa Jumalan ja ystävien kesken. Laita vaikka hyvä CD soimaan ja lue Raamattua, Isällä on aina jotakin kerrottavaa lapsilleen :)
Ja vielä lopuksi pieni muistutus: kannattaa seurata blogia viikonlopun aikana, luvassa ainakin uusia kuvia Viikonlopun tapahtumista!
-Melina

maanantai 2. tammikuuta 2012
Invisible Love
”If my arms could reach around You
I would never move
If my eyes could see You
I'd have no faith left to prove
The wonder of invisible love
This is how it has to be
With You and me
The wonder of invisible love”
Tämä kappale alkoi puhumaan minulle paljon, Jumalan rakkaudesta. Ah, minä tällä hetkellä kiitän Jumalaa siitä kuinka paljon Hän minua rakastaa. :’)
Mutta jos päästäisiin siihin ajatukseen saakka.
Jumala on kaikkivoipa ja koko ajan läsnäoleva Jumala. Hän ei mene nukkumaan tai käännä katsettaan meistä, Hänen lapsistaan, pois koskaan. Tämä kohta on ollut minulle todella vaikea asia käsittää. Kuinka minä voin luottaa täysin sellaiseen mitä minä en omilla silmilläni näe? Kuinka minä voin asian tietää, muuta kuin tietämällä tietämällä?
Helposti huonon hetken tullen ajattelee, että Jumala on nyt hylännyt minut ja kääntänyt selkänsä minulle. Ajattelee kuinka väärin oma tilanteeni on, kääntää katseensa Jumalasta omaan ongelmaansa ja surkuttelee sitä. Unohtaa täten uskoa siihen sanaan minkä Jumala on antanut. Minulle on näin käynyt monasti.
Minua rohkaisee todella Raamatun kertomusten ihmisten luja usko. Se kuinka Abraham uskoi saavansa perillisiä yhtä monta kuin tähteä kuin on taivaalla. Se kuinka Mooses johdatti kohti luvattua maata kansansa, mutta ei ikinä itse päässyt astumaan sille maalle. Näillä miehillä oli uskoa. Näillä miehillä oli jotain mistä minä haluaisin maistaa edes osan. He eivät epäilleet Jumalaa vaikka oli nälkä, sota, vaino tai mikä tahansa. He luottivat. He tiesivät lupausten olevan Jumalassa, eikä Jumalan olevan lupaukset. Minusta tämä on tärkeä pointti ymmärtää. :)
Kun minä pystyn uskomaan Jumalan rakastavan juuri minua, mietin miten se muuttaa minun käsitystäni tästä maailmasta ja omasta kutsustani. Se, etten ole vahinko taikka mikään muu virhe. Tämä on asia johon monet kompastuvat. Minä kiitän Jumalaani siitä että Hän on parantanut minut näistä kivuista. Meidän pitäisi antaa Jumalan rakastaa meitä Hänen ehdoillaan, eikä meidän ehdoillamme. Antaa Hänen rakastaa meitä. Se on avain kaikkeen. Raamatussakin sanotanaan ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” Joh 3:16 Tämä on yksissään aikamoinen rakkauden osoitus.
”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” 1 Joh 4:19
Jumala rakastaa meitä juuri meinä itsenäimme, ei kyse ole siitä mitä olemme tehneet tai miksi olemme tulossa. Vaan juuri keitä me olemme tällä hetkellä :)
-Else
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)