maanantai 19. joulukuuta 2011

Deep Dive päivä 6

Minne vain menemmekin näemme joka puolella mainoksia, joissa kerrotaan kuinka voisimme elää onnellisempaa ja terveellisempää elämää. Tässä on muutama ehdotus viimeaikojen lehdistä yms:
-Ota aikaa "hölmöilyyn" joka päivä 5 minuttia, se vähentää stressiä
-Liiku ulkona ainakin 10 minuuttia päivässä, se parantaa itsetuntoa
-Ota 15 minuutin mittaiset päiväunet päivittäin, se auttaa sinua tuntemaan itsesi nuorekkaaksi ja tuotteliaaksi.
-Käy kirkossa kerran vuodessa saadaksesi puhtaan omatunnon -Mitä???

Tuota viimeistä ei varsinaisesti oltu kirjoitettu mihinkän, mutta monet ihmiset ajattelevat sen olevan totta. Ongelma on, että tämä ei voisi olla lähempänä totuutta. Jumala loi meidät kaipaamaan toisten rohkaisua, rakkautta ja seuraa. Tämän kaiken voit löytää seurakuntayhteydestä, mutta ei silloin jos käymme siellä vain kerran vuodessa.

Sananlaskujen kirjassa Raamatussa on yllä mainittujen kaltainen lista - kirja on täynnä ohjeita kuinka elää onnellisempaa ja terveellisempää elämää. Se tunnetaankin viisauksien kirjana. Tämän päivän Raamatunpaikka tuleekin tstä kirjasta. Varmista, että luet jakeen 17 muutamaan kertaan. Se sanoo "Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo. " Uskovina, me kannustmme muita olemaan sitä miksi Jumala meidät loi. Mitkä olisivat sinun keinosi "terävöittää" muita olemalla aktivinen osa omaa seurakuntaasi? 


Sananlaskut 27

1 Älä huomispäivästä kersku, sillä et tiedä, mitä mikin päivä synnyttää. 2 Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi. 

3 Raskas on kivi ja painava hiekka, mutta molempia raskaampi hullun suuttumus. 4 Kiukku on julma, viha on niinkuin tulva; mutta kuka voi kestää luulevaisuutta? 

5 Parempi julkinen nuhde kuin salattu rakkaus. 6 Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset. 7 Kylläinen polkee hunajaakin, nälkäiselle on kaikki karvaskin makeata. 8 Kuin pesästään paennut lintu, on mies paossa kotipaikoiltaan. 

9 Öljy ja suitsuke ilahuttavat sydämen; samoin ystävän hellyys, alttiisti neuvoja antavainen. 10 Ystävääsi ja isäsi ystävää älä hylkää, äläkä hätäpäivänäsi mene veljesi taloon: parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli. 11 Viisastu, poikani, ja ilahuta minun sydämeni, niin minä voin antaa herjaajalleni vastauksen. 12 Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon. 13 Ota siltä vaatteet, joka toista takasi, ja ota häneltä pantti vieraan naisen tähden. 14 Joka siunaa ystäväänsä isoäänisesti aamulla varhain, sille se luetaan kiroukseksi. 

15 Räystäästä tippuva vesi sadepäivänä ja toraisa vaimo ovat yhdenveroiset. 16 Joka tahtoo hänet salassa pitää, se tuulta salassa pitää, se tavoittaa öljyä oikeaan käteensä. 17 Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo. 18 Joka viikunapuuta hoitaa, saa syödä sen hedelmää; ja joka isännästänsä vaarin pitää, se tulee kunniaan. 19 Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. 20 Tuonela ja horna eivät kylläänsä saa; eivät myös saa kylläänsä ihmisen silmät. 21 Hopealle sulatin, kullalle uuni; mies maineensa mukainen. 22 Survo hullua huhmaressa, petkelellä surveitten seassa: ei erkane hänestä hänen hulluutensa. 

23 Tiedä tarkoin, miltä pikkukarjasi näyttää; pidä huoli laumoista. 24 Sillä eivät aarteet säily iäti; ja pysyykö kruunukaan polvesta polveen? 25 Kun heinä on mennyt ja tuore äpäre tulee näkyviin ja ruoho on koottu vuorilta, 26 on sinulla karitsoita puvuksesi ja vuohipukkeja pellon ostohinnaksi 27 ja vuohenmaitoa kyllin ravinnoksesi, perheesi ravinnoksi ja palvelijatartesi elatukseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti