Olenpas monesti miettinyt, että mitä mahdollista hyötyä tästä on,kun asun
lapissa ja matkustan lähes joka viikonloppu junalla rakkaan perheeni ja
seurakunnan tykö takaisin etelään. Mietin, että mitä järkeä siinä on, vai onko
siinä yhtään mitään?
Olen huomannut näiden muutamien kuukausien perusteella, että mikä oiva tilaisuus Jumalalla on "kiinnittää huomioni" pitkillä matkoilla ja puhua minulle. ;) Ajatuksia vilisee vaikka kuinka paljon, eikä yöjunassa kaikkea jaksa kirjoittaa ylös kun pitäisi nukkumisellekin jäädä joku rako. ;)
Yhtenä yönä Jumala puhui siitä, kuinka meistä näkyy aidosti Jumalan rakkaus. Näinkin erään unen siitä kuinka se muuttaa ulkonäköä. Uneni meni kutakuinkin näin:
Me olimme järjestämässä jotain konferenssia, minun mielestäni aihekin taisi olla tai liittyä jotenkin rakkauteen ja sen vastaan ottamiseen. :D Lisäksi meillä oli puhuja vieras ulkomailta, ja tällä tulkki mukanaan. Tämä kuitenkaan ei ollut unen pointti. Vaan se, että minun hyvä ystäväni oli ilmoittautunut konferenssiin mukaan, Hän on ollut hieman kauempana Jumalasta kuin olisi ehkä halunnut olla. Ystäväni tuli kokoukseen ja vastaanotti Jumalan rakkautta. Unessani näin kuinka hänen ulkonäkönsä muuttui paljon leppoisamman ja jotenkin rakkaudellisemman näköiseksi sillä silmänräpäyksellä! Aivan kuin Jumala olisi jättänyt häneen Hänen merkkinsä.
Minulle tämä puhuu siitä, kuinka oikeasti me näytämme erilaiselta maailman ihmisten silmissä. Kun me elämme sitä elämää minkä Jumala on meille tarkoittanut, meillä on eräänlainen tieto elämästämme, meillä on tieto, että kukaan ei voi olla meitä vastaan koska Jumala on meidän puolella. Meillä on rauha. Meillä on jotain mitä meidän pitäisi jakaa kaikille maailman luoduille: rauhaa, rakkautta ja uskoa.
Minua surettaa se kuinka uskovat ihmiset ruoskivat itseänsä. Laittavat lihaansa ristille ja kärsivät elämästä. Vaikka Jumala on tarkoittanut, että elämme rauhassa ja rakkaudessa Hänessä. Ei Jumalassa ole kurjuutta, pelkoa, vääryyttä.. Kyllä Jumala meitä muovaa aika ajoin, mutta sekin on meidän parhaaksemme. Ei Jumala halua, että me kärsimme tässä elämässä, ei. Voimme toki elää kurjuudessa ja masennuksessa, mutta kuka niin haluaa tehdä kun vaihtoehtona on elää rakkauden täyttä elämää? :)
Meidän tulisi arvostaa sitä Jumalan armoa ja rakkautta, joka muodostui Jeesuksessa ja Hänen ristinkuolemassa. Iloitaan yhdessä siitä armosta ja rakkaudesta! :)
Minusta olisi ihanaa jos voisimme kaikki ottaa Jumalan rakkauden samoin tavoin vastaan kuten minun ystäväni unessani. Ottaisimme sen vastaan ja meidän ulkonäkömmekin muuttuisi. Kuinka mahtavaa tämä olisi? Ja se on aivan mahdollista. Oikeesti, mä olen vaan jatkuvasti innoissani näistä asioista mitä Jumala puhuu mulle. :)) Jumala on niin hyvä!
-Else

Rakastan matkaamista bussissa, junassa! Näkee Jumalan "sormenjälkiä" joka puolella, kauniita maisemia, ihmeellisiä yhdistelmiä puista, takana avartuvasta järvestä ja harjusta yhdistyvä muodostelma ja yhtäkkiä pikku pupu juokseeki metsän laidassa :D!! ihmeellisiä kaikki ja ainut laatusia. Isän luomuksia. Mut joo..
VastaaPoista»Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.»
Olen harrastanut itseni ruoskimista ja se on ollut iso ongelma mulle, se on aiheuttanu vaan negatiivista ja voin olla varma että kun ruoskii itseään ja väheksyy, niin silloin väheksyy myös Isän luomaa, siis Jumalan mestariteoksia!
Ja miten jos et rakasta itseäsi pystyt rakastamaan muita? Itse elin todella syvää masennusta ja itsesyytösten aikaa mutta Herralla on parempi tie, Hänen ikeensä on kevyt kantaa. Se ei ole mitään laahustamista ja nitkuttamista valtava taakka harteilla, vaan se on yksinkertaista rakastamista, jonka Jumalan ihana Henki saa aikaan. Tämä ihana totuus on vasta vähän avautunut ja se on saanu jo ihanan muutoksen koko mun elämässä "tahtoo lisää"
Rakastetaan Jumalaa, itseämme ja toinen toistamme!! Kaikki olemme ainutlaatuisia ja korvaamattomia mestariteoksia!
Antti