Olen saanut kasvaa sellaisessa ajassa ja Hengen vuodatuksessa, jossa olen saanut nähdä paljon manifestointia. Oma silmäni on siihen ajan myötä tottunut. Minulle ei ole koskaan ollut yllätys katsoessani rukouspalvelussa seisovaa rouvaa, joka aluksi seisoo vankasti Jumalaa ylistäen hetken kuluttua jatkaakin Jumalan ylistäminen maassa maaten. Pyhä Henki voimallaan kosketti naista ja "jalat menivät veteläksi", kuten moni tuota tunnetta kuvaa. Jumalan Henki haluaa koskettaa meitä ja varsinkin rukous- tai ylistystilanteessa. Ihmisen ruumis ei aina kestä ottamaan sitä voimaa vastaan ja Jumalan muuttavan läsnäolon täyttäessä ihmisen yksinkertaisesti kroppa ei aina vain pysty olemaan reagoimatta. Meidän ei siis pidä olla hämmästyksissämme, mikäli toinen reagoi Jumalan Henkeen niin, että huutaa, koska Jumalan tuli fyysisesti polttaa sisällä tai toisen jalat eivät enää jaksa kantaa sitä läsnäolon määrää ja menevät veteläksi. Jumala on elävä Jumala, ja haluaa tälläkin tavalla vahvistaa meidän uskoa Hänen todellisuudestansa. Jumala teki meistä jokaisesta yksilön ja jokainen ruumis reagoi omalla tavallansa.
Jos joku minut tuntee, saattaa ihmetellä miten ihmeessä minä kirjoitan tästä aiheesta.. No, minä avaan tätä hieman niille jotka eivät minua tunne. Olen koko elämäni saanut palvella Jumalaa ja kuten alussakin kerroin olen nähnyt paljon manifestointia ja tullut siihen tutuksi. Oma uskoni on aina ollut vankka ja Jumala on aina ollut osa minun jokapäiväistä elämääni. En siis elä ns. "kylmällä paikalla" ja voin sanoa, että Jumalan Henki elää minussa ja voi hyvin :)
Siitä huolimatta, että olen monen monta kertaa seissyt rukouspalvelujonossa, missä jokainen ihminen vieressäni joko kaatuu maahan tai jollain muulla tavalla fyysisesti "näyttää Jumalan toimivan", en minä hievahdakaan rukouspalvelijan laskiessa kädet päälleni. Tätä on tapahtunut monesti ja hyvin eri paikoissa. Myönnän, että aikanaan rupesin epäilemään Jumalan toimivuutta. Toki näin, että Hän toimii ja koskettaa kaikkia muita, mutta koska minä en kaatunut Jumalan voimasta maahan, päättelin, että ei Hän minusta välitä, eikä halua minua Hengellään täyttää. Tämän jatkuttua hyvin monta vuotta, päätin että tämä on epäreilua ja Jumala ei rakasta minua samalla tavalla kuin muita. Tämähän kuulostaa naurettavalta, mutta uskon, että en ole ainoa joka löytää itsensä tällaisten ajatusten keskeltä. Joka tapauksessa, menin erääseen kokoukseen, jossa Jumala toimi valtavasti profetaalisessa Hengessä, ja jokainen siellä ollut nuori sai todella vahvasti kokea Jumalan läsnöolon. Taas normaaliin tapaan siinä katselin kuinka muut kaatuivat ja ryömivät lattialla, koska kokivat Jumalan läsnäolon niin vahvana, että seisomaan ei kyennyt. Silloin vetäydyin hieman syrjään, olin kovin loukkaantunut Jumalalle ja itkin sanoen: "Jumala, mitä mä olen tehnyt väärin? Miksi sä et halua näyttää Sinun voimaasi minussa? Miksi mä en koskaan saa sitä kokea??". Itkin pitkään, ja uskon, että Jumala hieman naurahti ja lopulta antoi mitä pyysin. Sinä iltana sain kokea, miltä tuntuu kun jalat eivät kanna. Jumala vastasi sen iltaiseen pyyntööni, mutta samalla opetti minulle hyvin tärkeän asia. Se, mitä me näemme on VAIN sitä mitä me näemme... Se ei ole mikään mittari mikä kertoo kuinka paljon Jumalan Henkeä sinussa on. Ei.
Tuo ilta josta kerroin, tapahtui melkein neljä vuotta sitten. Se on ollut se ainutkertainen minun elämässäni. Se oli tärkeä ilta, koska opin sen, että liian usein katsomme vain siihen ulkoiseen. Jumala toimii meidän sisällämme ja vaikuttaa aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, vaikka fyysinen ruumiimme ei siihen reagoikaan.
Muistatte varmaan joitain suuria puhujia, jotka rukouspalvelutilanteessa ihmisten kaatuessa pyytävät heidän nostettavan uudestaa ylös, jotta Jumala saa täyttää lisää.
Haluan vain rohkaista teitä, jotka olette kamppailleet edellä mainitsemieni ajatusten kanssa. Jumala ei ole teitä hylännyt! Ja kunhan avaat vain sydämesi Jumalalle, Hän tulee ja täyttää sinut. Ei se asia olekaan kenenkään muun kuin sinun ja Jumalan välinen asia.
Te, jotka helposti fyysisestikin koette ja reagoitte Jumalan läsnäoloon, nauttikaa siitä. Jumala on rakkaus ja Hän on suunnitellut meistä ainutlaatuisia! Meidän tulisikin etsiä Jumalan läsnäolossa keitä me olemme, koska kahta samanlaista ei ole. Jumala antaa eri asioita ja käyttää meitä eri tavalla. Siinä se rikkaus onkin!
Rakastetaan siis jokaista! Eikä arvostella ketään sen perusteella, mitä näemme. Pyydetään, että Jumala avaa meidän silmämme näkemään sen hyvän mikä on sisällä, sen mitä ei fyysisin silmin näe. Silloin elämme siinä kutsussa ja tehtävässä minkä Jumala on meidän sukupolvellemme antanut!
-Ida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti