Meillä on ollu aivan mahtava kaksiviikkoinen ‘työrupeama’ seurakunnalla. Me mainostimme täällä meidän kahta eri tapahtumaa, jotka järjestimme Ilmestysmaja seurakunnalla 7-9.10 & 14-16.10. Nyt haluan jakaa jotain mitä minun sydämeni sai kokea tuona aikana.
Vieraamme oli tällä kertaa tullut Amerikan Yhdysvalloista, Tenneseestä. Vince Gibson & JoJo Rains tulivat ylistämään meidän kanssamme mahtavaa Jumalaamme. Oli ihana huomata kuinka humoristisia ja rentoja kavereita nämä kaksi miestä olivat. Heidän kanssaan oli helppo olla ja tehdä.
Mutta, jos mentäisiin itse asiaan. Nuorten viikonlopun aikana Jumala oli voimallisesti läsnä. Saimme jälleen esimakua siitä mitä tulevan pitää taivaassa, ylistää Kaikkivaltiasta Jumalaa ja vain olla Hänen läsnäolossaan. Omalle kohdalleni Jumala puhui juuri lupaustensa täyttämisestä; se kaikki mitä Jumala on luvannut tälle maalle on tulossa. Minusta on aivan mahtavaa saada vahvistusta vahvistuksen perään. Jumala ei ole unohtanut tätä pohjoisen kansaa.
Nuorten viikonlopun aikana meillä oli runsaasti eestiläisiä ystäviämme mukana ja saimmekin lisävahvuutta meidän Open Heaven -Bändiin toisen rumpalin, basistin ja toisen laulajan muodossa. Tässä kokoonpanossa on sitä jotain. :) Uskon, että Jumala haluaa tehdä jotain aivan mieletöntä tämän bändin kautta!
Nuorten viikonlopun aikana meillä oli runsaasti eestiläisiä ystäviämme mukana ja saimmekin lisävahvuutta meidän Open Heaven -Bändiin toisen rumpalin, basistin ja toisen laulajan muodossa. Tässä kokoonpanossa on sitä jotain. :) Uskon, että Jumala haluaa tehdä jotain aivan mieletöntä tämän bändin kautta!
Yksi konferenssissa otettu kuva kiinnitti erityisyydellään meidän huomiomme. Open Heavenin ylistäessä Jumalan suuri voitelu laskeutui laulajien päälle. Heidän laulunsa oli jotain mahtavaa ja siitä välittyi valtava Jumalan läsnäolo ja suuruus. Mahtavan kokouksen jälkeen huomasimme Facebookin ihmeellisestä maailmasta, että JoJo oli ottanut siitä tilanteesta kuvan ja laittanut sen kaikille näkyviin. Tässä kuvassa laulajat loistivat tulen tavoin. Jotain aivan yliluonnollista. Wau!
Sunnuntain kokous oli tosiaan aivan mieletön! Sydämessäni koin ylistyksen aikana, kuinka suuri enkeli tuli saliin. Enkeli alkoi juosta salia ympäri levittäen Jumalan kirkautta ympärilleen. Enkeli juoksi pomppien ja nauraen! Enkelin juoksemisen voimasta tuli kuin pyörre, joka voimistui ja voimistui! Tunsin, kuinka Jumalan pyhyys valtasi koko huoneen ja en voinut kun vain polvistua maahan! Itkin ja nauroin vuorotellen. Voi, ei sitä oikein voi sanoilla kuvata Jumalan ihanuutta ja suuruutta. Ylistyksessä jokainen salissa oleva tunsi ihanasti, kuinka Hänen läsnäolonsa oli lähellä. Hän on joka hetki vain ”askeleen päässä meistä”.
Toinen viikonloppu oli myös mahtava. Tämä oli kaikille avoin ylistyskonfferenssi, jonne olimme kutsuneet Vincen ja JoJon lisäksi Rodrigo & Saara Campoksen. He ovat niin mahtavia ja ihania ihmisiä! Kaikkivaltiaalle -kokoussarjassa saimme nuorten konfferenssin tavoin liikkua profeetallisessa ylistyksessä. Mieleeni muistuu voimakkaasti kokous, jossa moni ihminen näki ja koki, että Juudan Leijona, Jeesus Kristus oli tullut keskellemme. En edes tiedä miten voisin siitä kokouksesta kirjoittaa, Jumala murtautui varmasti kaikkien sydämiin. Lauantain kokouksessa rukoilimmekin kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tunne vielä Jeesusta. Ylistyksen aikana koinkin sydämessäni kuvan, jossa juuri tämä Juudan Leijona karjui suurten vuorten keskellä. Mahtava karjaisu vavisutti maata ja se kaikui kauas. Vuorten takaa lähti virtaamaan tuhansia ihmisiä leijonan karjaisun saattelemana ja heitä tuli jatkuvasti kohti Leijonaa. Uskon, että tämä kuvastaa sitä, kuinka Jumalan läsnäolo vetää ihmiset Hänen puoleensa ja ne kaikki, jotka eivät vielä tunne Hänen ihanaa rakkauttaan, saavat tuntea Hänet henkilökohtaisesti! Ehkä se oli lupaus herätyksestä, joka on tulossa! :----)
Nämä kaksi viikkoa on saanut minut miettimään miten lähellä me olemme sitä aikaa, kun Jeesus tulee takasin. Se on oikeasti lähellä! Minulla on ainakin jano nähdä, kuulla ja oppia enemmän Jumalan salaisuuksista. Haluan enemmän. Haluan, että muutkin, kaikki, näkevät sen Jumalan suuruuden.
Minun unelmani onkin se, että kaikki, kirkkokunnasta ja iästä riippumatta, voisivat ylistää yhdestä sydämestä Herraa. Kaikki näkisivät, että Jumala toimii tänäkin päivänä! :) Minun sydämeni huutaa tätä, se on kuin kirjoitettu sinne kultaisin kirjaimin. Sitä kohti minä elän elämääni. Kiitos Jeesus!
-Else ja Sanni


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti