Niinkuin Elsekin jo edellä kirjoitti, koko tämän syksyn on vatsassa pörrännyt joku uuden odottamisen jännitys. En oikein osaa kuvailla mitä se on, mutta koko ajan on tunne siitä, että jotain uutta on tulossa.
Pari viikkoa sitten näin unen, jossa meille nuorille tuotiin hyvin hyvin pieni vauva. Se oli todella pieni; pienempi kuin normaalit vastasyntyneet vauvat. Se oli koostaan huolimatta terve ja hyvin reippaan oloinen. Usein vauva/synnyttäminen on hengellisessä merkki tai symboli jonkin uuden alkamisesta. Koin, että tämä oli lupaus Jumalalta, että hän tulee antamaan meille jotain aivan uutta. Se saataa aluksi vaikuttaa "rääpäleeltä", pieneltä ja heikolta, mutta ei sitä kuitenkaan ole. Jätin tämä unen hetkeksi ja nyt Jumala muistutti minua siitä jälleen.
Viime viikonlopun vietimme nuortenporukan kanssa melko tiiviisti yhdessä. Perjantaina olimme pitämässä normaaliin tapaan nuorteniltaa, mutta jotenkin Jumala pysäytti meidät kaikki. Lauloimme ylistyksessä uusia käännöskappaleita, joista oikein huokui se uusi voitelu ja uusi henki. Tunne oli mahtava!
Jotenkin tuntui, että sai taas kokea jotain siitä Jumalan suuruudesta, ja siitä kuinka Jumala on sama täällä meillä kuin suurissa herätyksessä olevissa seurakunnissa! Jumala toimii paikasta ja ihmisistä riippumatta!
Jumala ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan nosti keskeltämme uuden laulun Suomen puolesta ja siitä, kuinka tärkeä on olla valmis ja hereillä näinä lopun aikoina. Palvoimme ja ylistimme pitkään yhdessä ja Jumala sai tehdä työtä sisällämme. Ylistyksen täytti aivan uusi ääni ja voitelu; tuntuu, että olemme saaneet Jumalalta jotain aivan uutta! Olemme mykistyneitä siitä, kuinka hyvä Jumala on! Ja vaikka kuinka tietää, että etsiessä Jumalaa Hän tulee ja kohtaa, sekä muuttaa sinua. Viime viikonloppuna tämä kuitenkin tapahtui ihan _oikeasti_, siis niin, että se laittoi miettimään :"vau, Jumala on ihan oikeasti kiinnostunut meistä ja on kuullut kaikki meidän huudot hänen puoleen ja tämän maan puolesta." Jotenkin konkreettisesti Jumala laski sen pienen ja heikon vauvan (jonka unessani näin) meidän käsivarsillemme. Nyt on siis meidän tehtävämme pitää siitä huolta, ruokkia ja kasvattaa
sitä suuremmaksi! Iso tehtävä, mutta uskon että Jumalan avulla me pystymme olemaan osa hänen suurta suunnitelmaansa.
Lauantaina Open Heaven bändimme sai kunnian vetää lauantaikokouksen ylistyksen. Koko bändillä oli tunne siitä, että jatkoimme suoraan siitä mihin edellisenä päivänä jäimme! Jumala toimi ja uskon, että Pyhä Henki kosketti monia! Ei sitä voi kun suu auki katsoa ja kokea kuinka mahtavaa Jumalaa meillä on kunnia palvoa!!
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Jumala on antanut sydämelleni uudet laulut, Niin hengessä syntyneet, kuin meille uudet kirjoitetut laulut. Olemme työstäneet monia uusia kappaleita yhdessä bändimme kanssa. Yksi niistä on IHOP:sta tutuksi tulleiden Cory Asburyn ja Jaye Thomasin "Shekinah Glory". Huikea kappale, johon Isä antoi meille suomenkieliset sanat. Tässä teille esimakua HYVIN demoversiosta. (joten ottakaa taas ne musikaaliset korvanne off-asentoon ja älkää kuunnelko niitä virheitä) :))
Shekina kirkkaus.mp3
Siu, siu,
Ida
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
perjantai 23. syyskuuta 2011
Tulevia tapahtumia!!
Kuten tuossa aikaisemmin lupailin, niin nyt mainostelen tässä meidän kahta upeaa tapahtumaa jotka on meille tulossa lokakuussa. 
Ensimmäinen on nuorille (ja nuorten mielisille ;D) suunnattu tapahtuma nimeltään Open Heaven Youth Conference 7.-9.10. Täällä meillä on mukana Yhdysvalloista tullut Ryan Wyattin johtamasta Abiding Glory seurakunnasta ylistyksenjohtaja Vince Gibson. Vince liikkuu ylistyksessä profeetalisella alueella voimakkaasti ja hänen ylistyksessään huomaa suuren palon Jumalaa kohden. Johanna Tunturipuro, seurakuntamme johtaja, tutustui Vinceen vieraillessaan Knoxvillessä Amerikassa. Tuolta samalta istumalta sovittiin vierailu Suomeen. Tämä on ensimäinen kerta Vincelle Suomessa ja meidän seurakunnassamme.
Luvassa on ylistystä sekä Vince Gibsonin, että oman rakkaan Open Heaven bändin johdattamana. Opetuksesta vastaa Johanna Tunturipuro ja Vince Gibson.
Tilaisuuksien aikataulu:
Pe klo 18
La klo 11, 15 ja 19
Su klo 11 ja 15
Toinen tapahtuma joka on ilmestysmaja seurakuntaan tulossa on Kaikkivaltiaalle -ylistystapahtuma 14.-16.lokakuuta. Täällä Vince Gibson & Open Heaven Band ovat edellisen viikon tapaan palvelemassa. Lisäksi ylistysvahvuuteen lisätään brasilais-suomalainen pariskunta Rodrigo & Saara Campos.
Opetuksesta vastaa Vince Gibson ja Johanna Tunturipuro.
Uskon että nämä kaksi tapahtumaa tulee olemaan mahtavia. Itse ainakin odotan syvää sanan opetusta ja _voimakasta_ Jumalan läsnäoloa. Kun kaikki liitämme oman suuren halumme kohdata Jumalaa sekä avoimet sydämet niin mitä siitä tuleekaan. Oi!
Kutsun sinut tulemaan mukaan ja parasta olisi jos pääsisit molempiin tapahtumiin. Kummastakaan konferenssista emme peri osallistumismaksua.
Olet sydämellisesti tervetullut!
Pitkä matkalaisille on mahdollisuus majoittautua vaatimattomasti seurakunnan tiloissa. Yhteydenotot Tapanille 040-1751101.
-Else

Pitkä matkalaisille on mahdollisuus majoittautua vaatimattomasti seurakunnan tiloissa. Yhteydenotot Tapanille 040-1751101.-Else
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
More more more!!
Kylmä tuuli ja useat sateiset päivät ovat piinanneet pohojosessa asuvaa
jo jonkin aikaa.. Kai se on nyt huomattava, että kesä on takana
päin ja syksy on alkanut. Mä olen itse aina ollut suuri syksyn ystävä,
viilentyvät kelit on osa syy tähän, mutta suurin rakkauteni syksyä
kohtaan liittyy varmasti uuden alkamiseen. Syksyisin alkavat uudet
koulut, tulee muutto uudelle paikkakunnalle, saa uusia kavereita, mutta
jotenkin tän syksyn kynnyksellä on tullut vahva olo jonkun uuden
alkamisesta myös hengellisellä puolella.
Jumala on ollut vahvasti läsnä nuortenilloissa ja muissa kokoontumisissa; tietynlainen ‘odottava’ ilmapiiri on syntynyt. On ollut mahtavaa kuulla ja nähdä tilaisuuksissa parantuneiden ihmisten todistuksia, tuntea Jumalan voima aivan uudella tasolla ja saada vain olla Jumalan rakkauden ilmapiirissä. Kuitenkin uskon että Jumala haluaa antaa enemmän, enemmän ja enemmän. Kaikkivaltiaalla kuninkaalla on mistä antaa, jos me vaan pystymme ja haluamme ottaa Häneltä vastaan enemmän. Lukeehan sanassakin: ”Ei Jumala anna Henkeään määrämitalla” (Joh 3:34). Meidän tulee vain janota enemmän ja pyytää Jumalalta enemmän. Se sanoma onkin syttynyt meidän keskellämme. Vuosi sitten kesällä syntyi laulu: ”More higher, more higher, more higher than ever before” Meillä on jano saada enemmän, päästä korkeammalle. Enää ei riitä se mitä eilen saatiin, vaan tahdomme lisää! Paavali kirjeissään kehottaa meitä jatkuvasti opettamaan itseämme ja saamaan opetusta Jumalan sanasta. Haluamme vaan kasvattaa itseämme syvempään tietoon Jumalassa.
Tämä kaikki on ollut mun sydämellä jo jonkun aikaa. Mun sydän oikein huutaa, että erityisesti ‘uusi sukupolvi’ heräisi näkemään Jumalan kirkkauden ja hyvyyden. Ei oltaisi enää vain ‘uskovia’ vaan otettaisiin usko meidän elämäntavaksi ja tulisimme radikaaleiksi sen puolesta mihin uskomme. Se on minun rukoukseni tämän maan puolesta.
Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, mitä ensimäisenä tulee ihmisille mieleen; meidän ei tarvitse _välttämättä_ laittaa Jeesus-liivejä päälle ja jakaa "flaiereita" kaupungilla. Toki tämä toimii joidenkin kohdalla, koska Jumala toimii monen näköisillä tavoilla. Lähinnä mä tarkotan sitä, että meidän sisällä muuttuisi joku. Sisimmässämme syttyy liekki. Näin syntyy samankaltainen reaktio kun vie kynttilän pimeään huoneeseen, se tuottaa valoa ympärilleen. Meissä oleva valo muuttaa meidän ympäristöämme. Meidän kristittyjen pitäisikin myös osata olla vaan, eikä välttämättä yrittää tehdä jotakin. Se liekki mikä meissä on syttynyt valaisee meidän ympäristöämme. Jumala kyllä kertoo meille kaikille mikä on meidän tehtävä Hänen valtakuntansa laajentamisessa. Eli ei oteta suuria paineta vaan ollaan Hänen läsnäolossansa.
Kaikki tapahtuu aikanansa.
Rukoillaan yhdessä Suomen puolesta, Suomen nuorten puolesta. Kun moni laittaa tämän asiakseen niin varmasti rupeaa tapahtumaan.
Meille on tulossa hienoja vieraita ja hienoja konfferensseja Ilmestysmajalle lokakuun aikana. Varmastikin teemme pian hieman monisanaisemman kirjoituksen siitä mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja keitä häppeninkeissä on. Mutta sen voin jo kertoa että luvassa on kansainvälistä meininkiä.
Siu,
Else

Kaikki tapahtuu aikanansa.Rukoillaan yhdessä Suomen puolesta, Suomen nuorten puolesta. Kun moni laittaa tämän asiakseen niin varmasti rupeaa tapahtumaan.

Meille on tulossa hienoja vieraita ja hienoja konfferensseja Ilmestysmajalle lokakuun aikana. Varmastikin teemme pian hieman monisanaisemman kirjoituksen siitä mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja keitä häppeninkeissä on. Mutta sen voin jo kertoa että luvassa on kansainvälistä meininkiä.
Siu,
tiistai 20. syyskuuta 2011
Dance in the Spirit of God
Oikein ihanaa viikonalkua!! :--)
Tänä aamuna kuuntelin aivan ihanaa biisiä. Siinä laulettiin:" Sinua sieluni kaipaa kuivassa maassa janoaa, Elämän lähde, Sun rakkautesi mut virvoittaa, Sinua etsin varhain, armosi on parempi elämää, käteni nostan puolees ja nimeäsi kunnioitan!" Joku ehkä tunnistaa tän ihanan kappaleen ;)
Tuli sellainen fiilis, että oikeesti kuinka Jumala onkaan parempi elämää! Jumalalla on niin paljon annettavaa niille, jotka janoaa enemmän. Taivas on täynnä lahjoja ja aarteita,jotka vaan odottaa vastaanottajaa! Iskä on sillein:" Mulla on annettavana lahjoja ja siunauksia, kuka haluaa ottaa vastaan?" Ne siunaukset ja aarteet pitäis kuulua meidän jokapäiväiseen elämään. Jumala oikeasti haluaa hengata ja puhua meidän kanssa joka päivä :--)
Mä oon tosiaan huomannu kuinka huumorintajuinen Jumala on! Hän haluaa puhua meidän kanssa, myöskin aivan "hassuissa" tilanteissa. Koulussakin on avautunut aivan mielettömiä keskusteluja, missä ihmiset on vaan tullu kyselemään kaikesta hengellisestä. Silloin voi mielessä rukoilla: "Iskä hei, mitä mä tuohon kysymykseen oikein vastaisin..?" Sitten vaan kuuntelee ja vastaa kysyjälle! Hah, sitten se kysyjä sanoo:" Siis miten sä vastaat aina tollein hienosti??" Siinä vaiheessa suupielet nousee vain korviin.... Jumala haluaa olla meidän kanssa 24h/7.
Viime viikolla meidän koulun rukouspiiris tapahtu yksi aivan ihana asia! Eräällä mun ystävällä oli mennyt sormi sijoiltaan ja se oli tosi kipeä, mutta kun me rukoiltiin niin sormi suoristu ja kipu kaikkosi! Aivan mahtavaa :) Mä en ikinä kyllästy siihen, että Jumala tekee asioita jopa koulussa! Siitä tulee jotenkin niin ihana ja mahtava fiilis.
Tietenkin tulee niitä päiviä jolloin tuntuu, että Taivas on hirmuisen kaukana ja mikään ei onnistu. Silloin kannattaa vaikka kuunnella jotain ihanaa ylistysbiisiä ja rukoilla:" Iskä tuu muuttaa tää päivä. Anna mun nähdä asiat SUN perspektiivistä. Anna iloa, koska ilo on mun väkevyys!" Tämä on kuule todistetusti toimii :) Ilolla on aivan mieletön voima. Ilo muuttaa asioita. Yksi hymy voi pelastaa jonkun päivän! Believe me :--)
Tässä on aivan ihana biisi, joka saa ainakin sukat mun jaloissa pyörimään!
Ihanaa viikkoa sulle :--)
-Sanni

tiistai 13. syyskuuta 2011
Jumala on ihmeellinen!
Mulla on ainakin tämän viikon teemana ollut se, kuinka hyvä ja uskollinen Jumala on, sekä se kuinka mahtava Häntä on ylistää! On aivan ihanan lohduttavaa tietää, että on joku niin suuri kuin Jumala, joka ihan oikeasti kulkee meidän vierellä joka päivä näyttäen suuntaa ja rakastaen. :)
Varmasti kaikilla on vähintään kausia, jolloin Jumala on vain joku olento jossain kaukana. Itse voin ainakin myöntä ajatelleeni niin ja Jumalaan tuli tuolloin turvattua silloin vain kun tiukka paikka iski... Meni vähän sinne minne muiden mukana joutui tai maailman houkuttelemana meni. Osassa tapauksissa sitä ei uskaltanut olla oma itsensä ja teki jotain vain ollakseen suosittu tai muita miellyttääkseen. Ja nyt en siis puhu ainoastaan mistään kauas Jumalan luota lähtemisestä, vaan ihan niistä pienistä arjen valinnoista. Niistä asioista, jotka näyttävät hyvältä ja eivät aiheuta suurta näkyvää vahinkoa, mutta toistuvasti tapahtuessaan vievät meitä kauemmas. Näitä voi olla esimerkiksi vääränlaisten kavereiden kanssa liika ajan kuluttaminen tai väärien ohjelmien katsominen. Itse olen huomannut, että esimerkiksi koulussa jos viettää aikaa ihmisten kanssa jotka kiroilevat, tarttuvat kirosanat minuunkin. Vaikken niitä suustani ulos päästäkään, huomaan että ne tunkevat ajatuksiini. Tämä on mun mielestäni hyvä merkki siitä, kuinka herkkä ihminen on kaikelle. Sille mitä ympärillä tapahtuu ja mitä itsensä sisään imee. Uskonkin, että pysyäksemme lujina kristuksessa meidän pitää suojella itseämme niin, ettemme vietä turhaa aikaa huonossa seurassa tai valitse tietoisesti huonoja elokuvia tai kirjoja. Pidetään siis itsestämme huolta!! :) Annetaan Jumalan olla vaikuttamassa meidän jokapäiväisiin valintoihin! Eikö olisi mahtavaa, jos saisi Jumalalta vahvistuksen siihenkin minkä paidan laittaa aamulla päälle? Itselläni on haaveena saada elää niin Jumalaa lähellä, että kuulisi kaiken ja osaisi tehdä Jumalan mielenmukaisia valintoja joka hetki! Helppoa se ei ole, eikä siihen hetkessä pääsekkään, mutta pikkuhiljaa askel askeleelta lähemmäksi...
Jumala on antanut mun sydämelle tällä viikolla uudet ylistyslaulut. Oon aina miettinyt miten ihania englanninkieliset ylistyslaulut on, ja joistain on vaan muodostunut omia lemppareita. Onhan suomeen käännetty paljonkin biisejä, mutta jotenkin en ole niitä omikseni saanut tai päässyt nuotteihin käsiksi. Nyt Iskä on tällä viikolla nostanut mun mieleen muutamia kappaleita mm. Cory Asburylta tai The Freshwind bändiltä. Jumala antoi mulle myös voitelun kääntää ne suomen kielelle! Nyt täytyy vielä vähän sovittaa niitä ja treenailla, niin ehkä niitä voi sitten tulevaisuudessa käyttää ylistyksessäkin! Yhden raakaäänityksen teimme G:n kanssa The Freshwind bändin kappaleesta "Take all of me". Se on yhdessä tunnissa kasattu demo versio, jonka virheitä ei ole jaksettu korjata ja laatu ei ole paras. Siinä kuitenkin hieman esimakua teille :))
Tässä "Ota Kaikkeni" OtaKaikkeni.mp3
-Ida

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Hei kaikki!!
Ajattelin, että olisi parasta pitää kaikkia ajantasalla nuorten tapahtumista ja mikä onkaan enemmän tätä päivää kuin blogin pitäminen :) Tänne olisi mukava saada kerättyä Open Heaven -tiimin ajatuksia; mitä kaikkea hyvää Jumala on nuorten illoissa tai ihan arkenakin (mikä sen parempaa!) tehnyt ja puhunut. Tänne voitaisiin kerätä mielenkiintoisia linkkejä tai videoita sekä tietysti blogi toimii oivana informaatiovälineenä! Tääll tullaan kertomaan tärkeimmät tulevista tapahtumista ja niiden suunnittelun etenemisestä!
Pysyhän mukana!
Jos tämä kappale johdattaisi meidät taas uuteen syksyyn!
Ja tämä kappale pitää paikkaansa myös Lahden kohdalla!!!!
"Greater things have yet to come
And greater things are still to be done in this City"
Siu, siu, siu (=siunauksia ;) "slanginksi" hehe)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)